Enpä ookkaan taas aikoihin tänne kirjoitellu. Jotenkin musta tuntuu että joku mun tuttu lukee tätä ja mua ahistaa ajatus siitä... Mutta mun on nyt pakko avautua tänne, ottaa se riski. En voi, enkä sais kertoa tätä kellekään, ja musta tuntuu pahalta.
Petin Luckya. Yhden sen kaverin kanssa. Joka on kyllä munkin kaveri. Ja mua ei tavallaan edes kaduta. Ja oikeastaan haluaisin että se tapahtuis uudestaan. Uppoan sen silmiin aina kun se katsoo mua.
Eilen oltiin juhlimassa, mun piti viettää aikaa Annan kanssa, pitää oikea tyttöjen ilta. Mutta sitten mun veli kutsui sen kavereita niille, mukaanlukien tämän kyseisen henkilön. Mun jalat tuntui sulavan ja sisuskalut kääntyvän ympäri. Siitä on nyt viikko, kun heräsin hänen vierestä. Voi miten paljon halusin vain olla hänen lähellä, kun hän nyt sattui olemaan samassa talossa. Ja mietin, kuinka hän pystyi olemaan niin tavallinen minun lähellä. Kukaan muu ei tiedä siitä kuin me vain. Ja sen iho poltti kuin kuuma rauta mun sormia, kun piirsin sen silmiin kajaalilla (en edes tiedä mistä se sen idean oikein keksi, ja miksi mun piti piirtää ne). Ah ne silmät... En tiedä ketään kellä ois kauniimmat silmät. Punastun täällä ruudun takana kun ajattelenkin vain.
Musta tää tuntuu niin väärältä. Olla ihastunut samalla kun oon parisuhteessa. Mutta Lucky on pitkään ollut haluton (paitsi joskus humalassa) ja jotenkin alavireinen. Tuntuu ettei hän enää rakasta minua. Minä kyllä rakastan häntä, mutta samalla haluan toista. Ja minusta tuntuu että tän Toisen kanssa meillä on jotain kemiaa. Viikko sitten se alkoi, en tiedä mistä. Aina mie oon pitänyt sitä erityisen komeana ja ihanana, hän on ollut auttamassa kun mua on pitänyt kantaa baarista ulos... Hän on lohduttanut ja juossut mun perässä kun on ollut riitaa Luckyn kanssa. Ja ne silmät. Ne silmät.... En pysty ajattelemaan muuta. Vaikka pitäisi ajatella koulua ja opintoja ja Luckya ja sisustamista ja tatuointia ( ah sillä on tatuoituna sulka käsivarteen..) ja kaikkea muuta. Haluaisin vain painautua sen kainaloon.
Käyn mielessäni läpi koko ajan sitä viikontakaista iltaa, kun hän lähti saattamaan minua kotiini. Mutta sitten jäimmekin istumaan kadunvarteen penkille juttelemaan syvällisiä. Sitten hän kutsuikin minut luokseen teelle, hän keitti minulle teetä, lämmitti minua kun olin aivan jäässä, toi minulle viltin, otti kainaloon, me puhuimme ja kun olin nukahtaa hän kantoi minut sänkyynsä... Ja sitten halimme, ja lopulta... niin.. Ja aamulla ensimmäisenä näin ne silmät... Ne silmät
Mikä mua vaivaa? Näin on käynyt aiemminkin kun olen ollut parisuhteessa...
Anteeksi jos mie oksetan teitä. Mutta mun piti vaan saada tämä ulos. Tämä toinen ei pidä mua pahana ihmisenä, enkä itsekään haluaisi, mutta kun siltä nyt vaan tuntuu. Rikon kaksi ihmistä ja itseni jos tämä tulee julki.
Viilsin.
Ja paljon.
Ja se tuntui hyvältä.
Se helpotti.
Haluan hänen viereen... Ja upota niihin silmiin...
