Same shit, different year

Kuten otsikkokin sen kertoo, samaa paskaa on jatkunut koko ajan tähän päivään  asti. Niin paljon on tapahtunut, mentiin yhteen tän Toisen kanssa, lähin inttiin, muutettiin yhteen, mentiin kihloihin, lensin ulos intistä ku selkä meni paskaks, petin Toista Luckyn kanssa, elämämme hirvein riita, sen jälkeen aina ku ollaan  juotu tuo sama riita minusta ja Luckysta jatkuu. Sain myös turpaan Toiselta. Se luki mun päiväkirjan ja tottakai raivostu koska se sai selville siitä että mulla on ikävä Luckyä ja niitä aikoja sen kanssa. En mie vaan pääse siitä yli. Rakastan sitä yhä.

Mun elämä on muutenki menny niin vitun alamäkee että ei mitään rajaa. Mulla on menny velkaa ulosottoon, mulla ei oo koskaan pennin hyrrää rahaa ja käytännössä elän Toisen taskusta. Luoja, pitää varmaan keksiä tässä vaiheessa hälle parempi nimi. Sanotaan vaikka Browniksi. Brown siis elättää mua, koska sossusta en saa paskaakaan rahaa, asumistuen ja toimeentulotuen jälkeen käteen ei jää juuri mitään.

Viiltelin taas. En oo viillelly yli vuoteen. Sorruin pari viikkoo sitte, en vaan tienny miten helpottaa tätä oloa. Mä oon lihonu ihan vitusti. Oon 20 kg painavampi ku sillon ku viimeks kirjoitin. Mä oon yks vitun valas nyt.
En mitään muuta haluais niin paljon kuin olla pieni ja kaunis. Ehkä Brown kyllästyy muhun ja nakkaa mut pellolle ku oon tällane paskiaine sitä kohtaan koko ajan. Sit voinki vaan lakata yrittämästä kokonaan. Mä en oo koskaan ollu näin paskana. Ihan oikeesti. Ja ku pitää vetää showta kaikille että elämä mennee hyvin. Tässä iässä ei enää katota normaaliksi viilellä itteensä ja harrastaa vuoroin bulimointia, vuoroin paastoamista, vuoroin joka helvetin gramman ja kalorin laskemista ja himoreenaamista niin että taju lähtee.

Lucky sano sillon ku kerroin sille että Brown kävi muhun käsiksi, että niin kauan ku oon Brownin kanssa, meillä ei oo mitään puhuttavaa. Siitä on nyt pari kuukautta ku se viimeks oli käymässä täällä. Se oli blockannu mut kaikissa medioissa sen meidän syrjähypyn jälkeen ja nyt viimeviikolla se hyväksyi mun kaveripyynnön fb:ssä.
Lucky siis seurustelee yhen saksalaisen muijan kans ja asuu saksassa. Jännä sinällään et sillon ku se oli siellä reissussa, se tapas sen muijan siellä. Ja se petti sitä mun kanssa. Vaikka se halus vaan kostaa Brownille.

Mä vain unelmoin siitä, että joskus vielä me oltais Luckyn kanssa taas pari. Sit voitais muuttaa sinne missä pippuri kasvaa ja elää onnellisina elämämme loppuun asti.
Saisinpa mä vielä yhen mahdollisuuden. Kai jos tunteet ei vaan lopu niin sitte rakastaa oikeesti? 

Blääh

Ja taas mennään. Sovittiin viime viikolla tän Toisen kanssa, että ei olla enää mitään muuta kuin kavereita. Sitä ahistaa liikaa se, mitä meidän yhteiset ystävät ajattelee. Oon kind of ok sen asian kanssa, mutta oon silti pettynyt. Olisin halunnut nauttia siitä hyväksytyksi tulemisen tunteesta. Ihan niinkuin minua olisi taas rakastettu ja haluttu. Meillä meni kuitenkin niin hyvin. Kolme viikkoa. Noh, huomenna tai ylihuomenna se tulee mun luo kahville. Ai niin, sain sen asunnon. Vähän kummallista asua yksin, ensimmäistä kertaa elämässäni!

Niin ja Lucky oli viikonlopun vapailla, ja tottakai olin sen kanssa. Nukuin sen kanssa. Ja... Ja silti vieläkin rakastan sitä. Vaikka en rakasta. Mutta silti rakastan. Ja haluan. Mutta se ei rakasta mua, mutta rakastaa kuitenkin, ja haluaa. Meillä voi olla vielä jotain, mutta ei nyt. Ehkä joskus. Ja se on repivää. Sattuu sieluun ja repii sen vähäisenkin palasiksi mitä mun mustuneesta ja kokoon kuivuneesta sielusta on jäljellä. Ja siihen lisäksi tämä kummallinen sydämen tuska siitä että en saa olla enää tälle Toiselle mitään muuta kuin kaveri. Muhun sattuu. Ja palelee sitä riutunutta sielua myöten. Oon niin yksin. En oo ikinä elämässäni ollu näin yksin.

Pelottaa. Mua pelottaa ja ahistaa kauheasti. Haluaisin että joku pitäisi minua sylissä, pitäisi hyvänä ja sanoisi että kaikki tulee menemään vielä hyvin, että älä pelkää, kaikki järjestyy. Mutta minulla ei ole ketään. Petin rakkaani, petin itseni, kadotin ystäväni ja minulla on vain minut. Säälittävä ja riutunut paska minä olen. Kierrän yksin kuppiloita ja toivon että joku istuisi minun viereeni. Toivon että joku tietty soittaisi, laittaisi viestiä, alkaisi puhua minulle facebookissa, tulisi odottamatta kylään, tulisi kaupungilla vastaan. Mutta kukaan ei tule. Kukaan ei ole. Ketään ei ole minulle missään. Olen niin yksin. Ja ketä saan syyttää muita kuin itseäni?

Mulla on ikävä Luckyä. Mulla on ikävä sitä Toista. Mulla on ikävä mun jätkiä, mun possea, mun ihmisiä. Mutta kellään ei tunnu olevan ikävä mua. Kellään ei kiinnosta miten mulla menee. Kiinnostaiskohan kellään, kyseliskö kukaan kovinkaan moneen päivään edes mun perään, jos mua ei enää oiskaan?

Ihanan kamala elämä

Niin vain, nyt on menny aikaa siitä, kun poistuin Luckyn luota loppujen lopuksi sopuisan eron jälkeen. Siihen se sitten jäi. Se on tylyttäny mua ignoreemalla mun viestit ja puhelut. Ei voi olla mahdollista että muihin pitää yhteyttä, mutta muhun ei ehdi. En tiiä mitä tunnen sitä kohtaan. Jotain vieläehkä, friendzonetettiin niin pitkään ennen ku alettiin olla. Mutta nyt on tää toinen. Toinen. Julkisesti pussattiin tuhannen naamat kun oltiin erään meidän yhteisen kaverin synttäreillä baarissa. Kaikki meidän kaveriporukasta tietää mitä me ollaan tehty, ja oli vaan ajan kysymys, millon me näytetään julkisesti se että kemiaa on, eikä kyse ollut vain yhdestä humalassa tapahtuneesta pettämisestä. Sinällään tylyä. Mutta mulla on sydämessä kuitenkin hyvä olla. (Jokseenkin sairasta kylläkin, ja tiedostan tämän ilman teidän anojen naljailua. En käsittääkseni ole väittänytkään toimintaani terveeksi ja hyväksyttäväksi?)

Toissapäivänä menin käymään kahvilla tän Toisen luona, kun hän oli edellisiltana pyytänyt. Meidän piti "jutella vähän". Mua pelotti suorastaan mennä, koska "jutella" ei yleensä tarkoita mitään hyvää. Hän tarjosi kahvia ja istuimme sille sohvalle, jolla niin monena aamuna olimme noloina ja krapulaisina hörstäneet kahvejamme. Hän kysyi mikä meidän tilanne on. Että ollaanko me yhessä, että halutaanko me olla, ja mikä ois yleisesti hyväksyttävää.  Siinä pohdimme päämme puhki, sillä niinkuin sen tiesin, että molemmilla on tunteita toista kohtaan, ja haluaisi olla yhdessä, mutta ajattelimme draamalta säästyäksemme vain "hengailla". Ja katsoa että miten ihmiset sen ottaa, että liikutaan yhdessä.

 Tänään käytiin kahvilla. Ja eiköhän kadulla meidän edessä kävellyt Luckyn veli. Huoh... Toivottavasti se ei nähnyt meitä, tai tämä draaman välttely voi tyssätä heti alkuunsa. Sovittiin että viikonloppuna katsottais leffaa ja oltais vaan.
En kyllä tiedä miten, kun Lucky tulee lomille, ja veli myös. En tiiä, haluaako Lucky nähdä, mutta veli ainakin.

Kävin muuten siellä psykologilla. Psykiatri ois enskuussa. Lääkärin kontrolli maanantaina.
Haluaisin olla terve, että edes jokin elämän osa-alue ois kunnossa. Olen persaukinen, asunnoton, 21-vuotias eronnut, pettäjä-paskiainen jolla on mielenterveyden ongelmia vaikka muille jakaa.
Onneksi ensikuussa saan oman asunnon, niin ei tarvi asua enää vanhempien nurkissa, säilyttäen elämääni jätesäkeissä, pahvilaatikoissa ja ikean kasseissa. Kunpa saisin toiset lääkkeet edes, tämä nykyinen on ihan perseestä. Ne ei auta mitään, ei ainakaan siihen nukahtamiseen mihin reseptin mukaan ne on. Otan lääkkeen kymmenen aikaan, nukahdan neljän aikaan ja vielä puolen päivän aikaan on niin pöhnänen ja riutunu olo, niinkuin ei olisi nukkunut vuoteen (mikä toisaalta lähestulkoon pitää paikkansa) että ei mitään järkeä. Ei ole ruokahalua, mikä sinällään on hyvä, enpä pääse lihomaan. Ärsyttävintä ehkä on se, että mulla ei IKINÄ ole ollu aknea,  ehkä kerran kahdessa kuukaudessa edes kunnon finni mutta nyt kaikki kukkii. Menkkoja ei ole ollut syyskuun jälkeen, ja ei, en ole paksuna (luojalle kiitos, kun en kuollaksenikaan osaisi sanoa kummalle olisin sen nyytin pyöräyttäny, Luckylle vai sille Toiselle), siitä varmuutena on muutama itse tehty testi ja terkkarin testi muutama päivä sitten.

Noh, viikonloppua odotellessa.  Saa nähdä mitä spektaakkelimaista tänä viikonloppuna tapahtuu.

Game over

Niin se Lucky sitten tuli takaisin reissustaan, ja me erottiin. Joulu meni tuskaisesti, koko joulukuun loppu meni tuskaisesti. Meni tän toisen kanssa sänkyyn vielä uudestaan samalla viikolla, kun Lucky oli tullut takaisin. Toisaalta, hän oli silloin uudestaan reissussa, kattomassa Bodomin keikkaa. Silloin olin mennyt vasten aiempia suunnitelmiani tyttökamujen kanssa yökerhoon, ja sattumoisin tää toinen oli siellä myös. Kuin sattumalta, hän oli kadottanut serkkunsa, jonka kanssa oli sinne tullut juhlimaan sen valmistujaisia. Loppuillan tää toinen hengas meidän kanssa, ja pyysi mut tanssimaan hitaan hänen kanssa. Hän vei, tanssitti ja opetti mulle askelia, se oli niin kivaa! Ja ah kun se tuoksuukin niin hyvälle... Noh, sitten tuli aika lähteä, ja hän halus puhua mun kanssa. Istuttiin tukevassa humalassa yökerhon pihalla varmaan tunti jutellen minusta ja hänestä ja Luckystä. Sanoin, että meidän juttu on selkeästi ohi, että mun pitäis silläkin hetkellä olla pakkaamassa kamojani kämpillä. Hän pyysi että lähdettäisiin hänen luo jatkamaan juttelua, koska hän oli ihan jäässä. Suostuin. Ja niin meni yö (taas) hänen vällyjensä välissä, hänen aloitteestaan. Olihan pahin vahinko jo tapahtunut, niin mitäpä se yksi kerta enää muuttaisi. Ja niin sitä mentiin. Seuraavana aamuna hän tarjosi minulle kahvia, ja totesi jälleen, että näin ei voi enää tapahtua. Siihen naurahdin että "vakuutteletkos itselles vai minulle".

Sitten Lucky palasi jälleen, ja meille tuli pahin riita, mitä on kuunaan nähty. Se päättyi pahoinpitelyyn minun toimestani, ja Lucky kutsui poliisit. Sen jälkeen sain alkaa kiireen vilkkaan pakkaamaan tavaroitani, ja päivässä olin pakannut ja muuttanut takaisin vanhempieni luokse.

Sitten tuli uusi vuosi. Minulla ei ollut penniäkään rahaa, ja halusin ryypätä. Pikkuveli lupasi lainata, ja että sen kaveri tulis hakemaan mut sen luokse, siellä vedettäis perseet  ja ammuttais raketteja. En ollut meikannut, minulla oli repaleiset ikivanhat huonosti istuvat farkut ketjuineen ja niittivöineen (joka oli kirrattu niin kireälle kuin mahdollista, sillä nykyään housut ei enää pysy jalassa ilman vyötä eikä yleensä sekään auta, if you know what i mean....) ja poikien iso musta huppari. Sattumoisin mulla oli päällä suht kaunis musta tyköistuva pitsitoppi. Ja tottakai meidän piti lähteä baariin. Olin nolona, sillä mulla oli likaiset hiukset, eikä lainkaan bilefiilistä. Poikia se ei haitannut, ja enhän mie aikonut iskeä ketään. Pääsimme baariin sisään, keskiyöllä käytiin ampumassa raketit, minä ammuin kaksi, ja siinä humalan tilassa se oli suorastaan hengenvaarallista touhua, joten päätettiin antaa erään randomin lapsiperheen ampua ne, ja me vain katseltiin. Sit mentiin takas baariin, laulettiin karaokea ja niin vain, kappas Lucky ilmestyi paikalle. Meillä oli ollut ihan kohtuulliset välit, mutta kiusalliset. Tultiin toimeen loppuilta. Narikassa kuitenkin väenpaljoudesta johtuen sain kamalan paniikkikohtauksen ja musta tuntui, että oisin voinut kuolla siihen paikkaan. Olin kadottanut pojat johonkin, mulla ei ollut puhelimessa akkua, ei tietoa yöpaikasta, ei avaimia minnekään, eikä pennin hyrrää rahaa. Lopulta bongasin puolitutun, jolle annoin narikkalappuni ja pyysin häntä hakemaan mulle takin. Hän toi, ja lopulta pihalle hortoillessani törmäsin veljeeni portaissa. Enpä muista, milloin olin niin huojentunut nähdessäni tutut kasvot. Menin pihalle rauhoittumaan veljen kaverin kanssa, kun veli jäi oottamaan muita poikia. Mentiin sitten veljen luo jatkoille. Juotiiin lisää viinaa ja dubattiin starwarsia. Oli ihan hauskaa, kunnes veli ilmoitti lähtevänsä ihastuksensa luo, ja Lucky ja yksi toinen poika, joka oli kuskina, aikoivat mennä kotiin samalla. Minulla kun ei ollut paikkaa minne mennä, jäin veljen luokse yöksi. Yhtäkkiä tajusin, että mulla oli loppunut akku jo vähän jälkeen puolen yön, ja löysin laturin. Aloin kysellä tältä toiselta, miten sillä menee ym, kun aiemmin päivällä olin kysellyt yöpaikkaa. Viestiteltiin siinä, ja sit se kysyi multa, että mitä mie siitä haluan. Sanoin kaiken rehellisesti, mitä ajattelen siitä, ja se ihmetteli, mitä mie muka näen siinä, koska omasta mielestään se on paska jätkä. Vastailin sille, ja sitten se laittoi viestin, että se valehtelis, jos väittäis ettei sillä oo tunteita mua kohtaan.
Se oli ihanaa.

Vähän ajan päästä se kysyi, haluisinko mie mennä sinne missä se on, kun ei se ollut menossa kotiin yöksi (se asuu aivan mun pikkuveljen lähellä). Tottakai halusin. Kello oli tuolloin puoli seitsemän aamulla. Kävelin siis hänen kavereiden luo, jotka asui suhteellisen kaukana. Hän tuli mua vastaan, ja kun pääsin kohdalle, hän otti minut halaukseen, otti mun käsistä kiinni, suuteli ja toivotti hyvää uutta vuotta. Sitten käveltiin käsikkäin hänen kavereiden luo, jossa ne joi kaljaa ja kattoi leffaa. Istuin hänen kainalossaan, join kaljaa, ja hän suukotteli ja silitteli minua. Kun leffa loppui, hänen kaverit meni nukkumaan, ja laittoivat meille pedin sohvalle. Juttelimme aamukahdeksaan asti, ennen kuin nukahdimme. Tää toinen olisi halunnut minua kovasti, mutta en pystynyt siinä vieraalla sohvalla, vieraassa talossa, joka oli täynnä vieraita ihmisiä. En ainakaan ollut tarpeeksi humalassa siiihen :D

Herättyämme, lähdimme hänen luokseen potemaan krapulaa. Pesimme yhdessä hampaita, hän laittoi spotifyn huutamaan ja istuimme sohvalle katselemaan toisiamme. Hän nosti minut syliinsä ja alkoi suudella minua. Hän tuoksui niin hyvälle... Ja niin. Yksi asia johti toiseen. Tämä oli ensimmäinen kertamme selvin päin. Sen jälkeen istuimme kainalokkain, sylikkäin, limittäin, lomittain sohvalla leffaa katsellen. Se oli hyvä uusi vuosi loppujen lopuksi.

Eilen lähdimme juhlimaan veljen ja Luckyn kanssa niiden viimeistä päivää siviilissä ennen inttiä. Ilta oli kiusallinen, ja minä rahattomana liian selvin päin. Sain kuitenkin juodakseni illan aikana, ja lauloimmekin yhdessä karaokea Luckyn kanssa. Ilta päättyi siten, että Lucky pyysi minut hänen luokseen yöksi. Oli niin outoa olla siellä, kun en itse enää asunut siellä. Siellä ei ollut minun tavaroitani, hän oli muuttanut järjestystä... Olin jo käymässä pitkälleni sohvalle, kun hän tuli juttelemaan. Sanoi että haluaisi antaa minulle vielä mahdollisuuden, että haluaisi todella yrittää vielä minun kanssa. Koska rakastaa minua. Mutta hän ei pysty siihen vielä. Ei nyt, ehkä myöhemmin, sitten kun saa pidemmät vapaat, että pääsee etelästä tänne pohjoiseen asti. Että sitte nähtäisi ja puhuttais uudestaan. Hän pyysi minut viereensä nukkumaan, ja minä menin. Jatkoimme vielä puhumista, ja pyytelin anteeksi kaikesta. Siitä toisesta, valehtelusta, pettämisestä, pahoinpitelemisestä, mielipahan tuottamisesta, siitä että olen masentunut... Lopulta päädyttiin heiluttamaan peittoa.

Hhhhh....

Mikä vittu mie oikein olen? En ihminen ainakaan.

Ps. Tulipa pitkä teksti... sori :d

Tähän on lääke varmasti

Lucky sai tietää että olin pettänyt. Meidän suhde on vaakalaudalla.

Tulin just lääkäristä, selkeät masennuksen oireet, miedot mielialalääkkeet ja kontrolliaika tammikuulle psykologilla käynnin jälkeen. Todennäköisesti aloitan myös psykoterapian. Huhhuh..
Tänään ajattelin riipasta kunnon kännit. Ahistaa. Masentaa.

Mie oon niin yksin...

Tauolta päivää ja uudelleen tauolle

Multa ei enää jotenkin luonnistu tämä blogin kirjoittaminen, taidan jäädä pienelle (tai vähän isommallekin tauolle tästä). Mutta ennen sitä, päivitän vielä kerran tilannettani.

Petin Luckyä. Toisen kerran. Juomiseni on kertakaikkiaan karannut käsistä. En jaksaisi enää elää. Tänään soitin viimein YTHS:n mielenterveyspalveluihin, ja todellakin toivon, että saisin hoitoa, että saisin apua. Kun en mie enää jaksa tällaista elämää.
En jaksa käydä koulussakaan. Vaikka todella haluaisin, ja oikeesti tykkäisin olla siellä.

Mistään ei tunnu tulevan mitään. Mikään ei tunnu enää miltään.

Haluaisin vain, että joku pitäisi minua hyvänä, sulkisi syliin, eikä päästäisi koskaan pois, silittäisi ja paijaisi. Saisinpa olla jonkun sylikissa. Ja tuntea itseni hyväksytyksi mustelmille ja viilloille hakatun ihoni kanssa.

Se toinen....

Mikä tunne tää on - oi ei...

Enpä ookkaan taas aikoihin tänne kirjoitellu. Jotenkin musta tuntuu että joku mun tuttu lukee tätä ja mua ahistaa ajatus siitä... Mutta mun on nyt pakko avautua tänne, ottaa se riski. En voi, enkä sais kertoa tätä kellekään, ja musta tuntuu pahalta.

Petin Luckya. Yhden sen kaverin kanssa. Joka on kyllä munkin kaveri. Ja mua ei tavallaan edes kaduta. Ja oikeastaan haluaisin että se tapahtuis uudestaan. Uppoan sen silmiin aina kun se katsoo mua.
Eilen oltiin juhlimassa, mun piti viettää aikaa Annan kanssa, pitää oikea tyttöjen ilta. Mutta sitten mun veli kutsui sen kavereita niille, mukaanlukien tämän kyseisen henkilön. Mun jalat tuntui sulavan ja sisuskalut kääntyvän ympäri. Siitä on nyt viikko, kun heräsin hänen vierestä. Voi miten paljon halusin vain olla hänen lähellä, kun hän nyt sattui olemaan samassa talossa. Ja mietin, kuinka hän pystyi olemaan niin tavallinen minun lähellä. Kukaan muu ei tiedä siitä kuin me vain. Ja sen iho poltti kuin kuuma rauta mun sormia, kun piirsin sen silmiin kajaalilla (en edes tiedä mistä se sen idean oikein keksi, ja miksi mun piti piirtää ne). Ah ne silmät... En tiedä ketään kellä ois kauniimmat silmät. Punastun täällä ruudun takana kun ajattelenkin vain.

Musta tää tuntuu niin väärältä. Olla ihastunut samalla kun oon parisuhteessa. Mutta Lucky on pitkään ollut haluton (paitsi joskus humalassa) ja jotenkin alavireinen. Tuntuu ettei hän enää rakasta minua. Minä kyllä rakastan häntä, mutta samalla haluan toista. Ja minusta tuntuu että tän Toisen kanssa meillä on jotain kemiaa. Viikko sitten se alkoi, en tiedä mistä. Aina mie oon pitänyt sitä erityisen komeana ja ihanana, hän on ollut auttamassa kun mua on pitänyt kantaa baarista ulos... Hän on lohduttanut ja juossut mun perässä kun on ollut riitaa Luckyn kanssa. Ja ne silmät. Ne silmät.... En pysty ajattelemaan muuta. Vaikka pitäisi ajatella koulua ja opintoja ja Luckya ja sisustamista ja tatuointia ( ah sillä on tatuoituna sulka käsivarteen..) ja kaikkea muuta. Haluaisin vain painautua sen kainaloon.

Käyn mielessäni läpi koko ajan sitä viikontakaista iltaa, kun hän lähti saattamaan minua kotiini. Mutta sitten jäimmekin istumaan kadunvarteen penkille juttelemaan syvällisiä. Sitten hän kutsuikin minut luokseen teelle, hän keitti minulle teetä, lämmitti minua kun olin aivan jäässä, toi minulle viltin, otti kainaloon, me puhuimme ja kun olin nukahtaa hän kantoi minut sänkyynsä... Ja sitten halimme, ja lopulta... niin.. Ja aamulla ensimmäisenä näin ne silmät... Ne silmät

Mikä mua vaivaa? Näin on käynyt aiemminkin kun olen ollut parisuhteessa...

Anteeksi jos mie oksetan teitä. Mutta mun piti vaan saada tämä ulos. Tämä toinen ei pidä mua pahana ihmisenä, enkä itsekään haluaisi, mutta kun siltä nyt vaan tuntuu. Rikon kaksi ihmistä ja itseni jos tämä tulee julki.

Viilsin.
 Ja paljon.
Ja se tuntui hyvältä.
 Se helpotti.

Haluan hänen viereen... Ja upota niihin silmiin...