Niin vain, nyt on menny aikaa siitä, kun poistuin Luckyn luota loppujen lopuksi sopuisan eron jälkeen. Siihen se sitten jäi. Se on tylyttäny mua ignoreemalla mun viestit ja puhelut. Ei voi olla mahdollista että muihin pitää yhteyttä, mutta muhun ei ehdi. En tiiä mitä tunnen sitä kohtaan. Jotain vieläehkä, friendzonetettiin niin pitkään ennen ku alettiin olla. Mutta nyt on tää toinen. Toinen. Julkisesti pussattiin tuhannen naamat kun oltiin erään meidän yhteisen kaverin synttäreillä baarissa. Kaikki meidän kaveriporukasta tietää mitä me ollaan tehty, ja oli vaan ajan kysymys, millon me näytetään julkisesti se että kemiaa on, eikä kyse ollut vain yhdestä humalassa tapahtuneesta pettämisestä. Sinällään tylyä. Mutta mulla on sydämessä kuitenkin hyvä olla. (Jokseenkin sairasta kylläkin, ja tiedostan tämän ilman teidän anojen naljailua. En käsittääkseni ole väittänytkään toimintaani terveeksi ja hyväksyttäväksi?)
Toissapäivänä menin käymään kahvilla tän Toisen luona, kun hän oli edellisiltana pyytänyt. Meidän piti "jutella vähän". Mua pelotti suorastaan mennä, koska "jutella" ei yleensä tarkoita mitään hyvää. Hän tarjosi kahvia ja istuimme sille sohvalle, jolla niin monena aamuna olimme noloina ja krapulaisina hörstäneet kahvejamme. Hän kysyi mikä meidän tilanne on. Että ollaanko me yhessä, että halutaanko me olla, ja mikä ois yleisesti hyväksyttävää. Siinä pohdimme päämme puhki, sillä niinkuin sen tiesin, että molemmilla on tunteita toista kohtaan, ja haluaisi olla yhdessä, mutta ajattelimme draamalta säästyäksemme vain "hengailla". Ja katsoa että miten ihmiset sen ottaa, että liikutaan yhdessä.
Tänään käytiin kahvilla. Ja eiköhän kadulla meidän edessä kävellyt Luckyn veli. Huoh... Toivottavasti se ei nähnyt meitä, tai tämä draaman välttely voi tyssätä heti alkuunsa. Sovittiin että viikonloppuna katsottais leffaa ja oltais vaan.
En kyllä tiedä miten, kun Lucky tulee lomille, ja veli myös. En tiiä, haluaako Lucky nähdä, mutta veli ainakin.
Kävin muuten siellä psykologilla. Psykiatri ois enskuussa. Lääkärin kontrolli maanantaina.
Haluaisin olla terve, että edes jokin elämän osa-alue ois kunnossa. Olen persaukinen, asunnoton, 21-vuotias eronnut, pettäjä-paskiainen jolla on mielenterveyden ongelmia vaikka muille jakaa.
Onneksi ensikuussa saan oman asunnon, niin ei tarvi asua enää vanhempien nurkissa, säilyttäen elämääni jätesäkeissä, pahvilaatikoissa ja ikean kasseissa. Kunpa saisin toiset lääkkeet edes, tämä nykyinen on ihan perseestä. Ne ei auta mitään, ei ainakaan siihen nukahtamiseen mihin reseptin mukaan ne on. Otan lääkkeen kymmenen aikaan, nukahdan neljän aikaan ja vielä puolen päivän aikaan on niin pöhnänen ja riutunu olo, niinkuin ei olisi nukkunut vuoteen (mikä toisaalta lähestulkoon pitää paikkansa) että ei mitään järkeä. Ei ole ruokahalua, mikä sinällään on hyvä, enpä pääse lihomaan. Ärsyttävintä ehkä on se, että mulla ei IKINÄ ole ollu aknea, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa edes kunnon finni mutta nyt kaikki kukkii. Menkkoja ei ole ollut syyskuun jälkeen, ja ei, en ole paksuna (luojalle kiitos, kun en kuollaksenikaan osaisi sanoa kummalle olisin sen nyytin pyöräyttäny, Luckylle vai sille Toiselle), siitä varmuutena on muutama itse tehty testi ja terkkarin testi muutama päivä sitten.
Noh, viikonloppua odotellessa. Saa nähdä mitä spektaakkelimaista tänä viikonloppuna tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)