viikko sitten humalassa. Ylläriylläri, viikon ryyppyputken seurauksena taas tein jotain, mitä kadun varmasti lopun ikääni. Viilsin Luckyä. Satutin sitä ainoaa ihmistä, joka edelleen pyyteettömästi rakastaa minua, hyväksyy minut tällaisena ja tukee minua. Tappelimme jostain asiasta, ja tappelu riistäytyi käsistä. Minulla oli ruokailuveitsi kädessäni, sillä olin hetkeä aiemmin leikannut pitsaa. Lucky alkoi töniä minua (voi kunpa muistaisin mistä riitelimme...) ja yksi asia johti toiseen ja aloin uhkailla sillä veitsellä. Sitten Lucky tarttui minusta kiinni, ja yritti pitää minua aloillani, silloin se kaiketi tapahtui, veitsi painautui kuin hidastettuna hänen ihoonsa ja turskautti pisaroita ulos hänen kauniista viattomasta ihostaan, jonka nyt olin turmellut ikuisiksi ajoiksi. Karkasin itseinhoni tunnetta läheiseen rantaan ja itkin. Itkin siellä toista tuntia, kun Lucky löysi minut. Olin jo siitä siihen, että kävelen jokeen... Kuitenkin jokin vaisto käski minua pysyttelemään rannassa. Lucky käski minun pysyä siinä missä olin, ja meni kai soittamaan puhelua, en tiedä. Vähän aikaa siinä nyyhkytettyäni lähdin juoksemaan kotiin. Jatkoin itkuani keittiön lattialla. Luckyn tullessa kotiin, hain tyynyn sängystämme ja menin sohvalle nukkumaan, en ollut todellakaan arvokas nukkumaan hänen vieressään... Emme ole puhunet tuosta yöstä sen jälkeen, olen kirjoittanut hänelle kirjeen, jossa pyysin anteeksi, ja hän kai hyväksyi sen. Kaikki on normaalisti tällä hetkellä, mutta pelkään itseäni. Taidan tarvita hoitoa. Tai sitten en juo enää ikinä. Ainakaan viikkoa putkeen.
niin ja kiitos tuon ryyppyputken, painoa on tullut kolme kiloa lisää. Kolme-vitun-kiloa. Tein eilen itseni kanssa sopimuksen, että joka päivä syön max 400 kcal, niin kauan ainakin että tuo ryyppäyksestä aiheutunut massa on lähtenyt. Sitten saan palata normaaliin päivärytmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)