Läskiperse

En oo uskaltanu tänää käydä vaakalla. Oon lihonnu. Tunnen sen. Oon taas kohta samassa pisteessä ku mistä lähin. Kävin taas niin lähellä, mut silti se taas jää niin kauas. Otin 60 ml laktuloosia.. en usko että suoli ei tottus siihen. Kahteen päivään ei oo ollu maha millänskään.
Kävin ostamassa tänään tomaattimehua. Se maistuu ihan järkyttävälle. Mutta huomenna aloitan kolmipäiväisen mehudieetin sillä. Pakko laihtuu takas ne kilot. EN HALUU JOJOILLA ENÄÄ VITTU.

Musta tuntuu että en oo enää tärkee mussulle. Ei se enää soittele, ei laita viestii, ei häiritse fb:s. En mie oo enää kenellekään mitään. Ai niin. Pakko kertoo. Se eräs tuli tänään istuu aamulla aulassa pöytään mun kans ku ooteltii et luento alkaa. Pointtina on, et se ois voinu mennä sinne missä meijän luokan jätkät oli, ne joitten kaa sen oon yleensä nähny hengaavan. Se kattoi mua. Vedin mahaa sisään mutta musta tuntu et se kattoi jotenki lämpimästi. Sellaista katsetta en oo tuntenu vähään aikaan. That made my day worth livin'.

Mie oon tosi pahoillani että tää mun blogi on menny tällaseks angstaamiseksi. Mut oikeesti, pls, pyydän, koittakaa ymmärtää. En mie ikuisesti oo tällainen, lupaan sen. Lupaan teille tuloksia, ja onnellisuutta elämääni, silloin mulla on joku tavoite - antaa teille jotain takaisin siitä, että olette läsnä ja luette mun jorinoita.

Ps. Hain tänään mäkistä kaks juustoo ja ahmin ne autossa. En oksentanu. 660 kcal turhaa. Sen lisäksi ihan liikaa. Kalorit on helposti 2000 tältä päivältä. En oo oikeestaan viimepäiviltä laskenu niitä, ku niit on tuntunu olevan sopivasti, mutta tältä päivältä vaan tiedän ton.

Rengastettu nimetön turpoaa

Turvottaa. Paino nousi eilisestä ihanan pienestä kilolla tähän hetkeen. KILOLLA. Huomenna aloitan kolmen päivän mittaisen mehudieetin. Pelkkiä tuoremehuja. Ja laksat jatkuu. Tänäänkin oon ottanu 30 ml, aattelin ottaa lisää ku söin.. Ei oikeesti oo totta kuin suurta syyllisyyttä tunnen 50 kcal sisältävän pussikeiton syömisestä?? Jokin ei oo nyt oikein mun päässä, mut jollain sairaalla tavalla mä tykkään tästä. Tykkään olla kieroon kasvanut.

Sormus kiristää. Nesteitä on siis oikeesti tullu, jotenkin... Haluaisin ottaa tuon sormuksen pois. Tänään on taas sellanen fiilis että en halua olla loppuelämääni jumissa yhden ihmisen kanssa.
Mitä mulle oikein on tapahtumassa. Oon aivan kuin eri ihminen, en edes tunne itseäni enää. En edes sen vertaa mitä tunsin aiemmin...

Viilsin myös. Mutta vain yhden pienen viivan. Yhden kauniin punaisen viivan. Se sylki pieniä punaisia helmiä ulos, ja minä katselin niitä lumoutuneena... Pelkään itseäni.

Tänään lenkillä kävi jotain pelottavaa. Jalat ei vaan liikkuneet niinkuin minä olisin halunnut. Ne oli raskaat ja maa tuntui vetävän niitä aivan liikaa puoleensa. Purin hammasta ja pakotin ne liikkumaan. Seuraavaksi sydänalaa alkoi puristaa. En saanut henkeä. Silmissä sumeni. Olo oli kuin jostain pahimmasta painajaisesta... Onneksi se meni ohi.
Ois se ollu hauska ku oisin saanu jonku sydänkohtauksen keskellä mehtää eikä olis ollu ketään auttamassa, saati sitte jos joku mut ois löytäny nii oisin kai jo ollu mennyttä siinä vaiheessa. Ehkä alan lenkkeillä ihmisten ilmoilla...

Huomiseksi ois palautettavia tehtäviä, mutta en oo aloittanutkaan mitään niistä. Yhteen niistä tarttee kirjan, jota mulla ei ole. Hienosti menee tää yliopisto....

Päivät puuroutuu harmaaks ku uusavuttoman äidin kaurapuuro

Mussu ei tullut viikonlopuksi tänne. Koska ei ollut kyytiä ja juna on liian kallis. Olen siis yksin pitkästä aikaa koko viikonlopun. Eilen menin käymää illalla tässä mun yhdessä lempparipaikassa, eräässä nuorisokahvilassa ja juttelin erkkatyöntekijän kanssa musiikista ja elämästä. Musta tuntuu että se tajuu kuin huonosti mulla on asiat tällä hetkellä, mut se ei vaan halua tai osaa auttaa mua. Mutta huomasin myös sen että enää en osaa itkeä.
Illalla menin kuppilaan, missä meijän ainejärjestö oli järkänny koti-ikävänhylkäämisbileet, ja mulla oli oikeestaan ihan hauskaa, en juonut liikaa, vaan aika soppelisti, ja koko illan pelkkää bisseä nii tänä aamuna ei ollu edes darraa. Tutustuin eilenillalla vähän paremmin erääseen, jota olen jostain syystä katsellut koulussa. En ymmärrä miksi teen niin, mutta pidän hänen tyylistään, puhetavastaan, olemuksestaan, ja eilen aloin pitää hänestä vielä vähän enemmän kun huomasin miten paljon meillä on yhteistä ja yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
En saisi tehdä niin, olenhan kihloissa. Mutta silti teen. Onneksi sain yöpaikan Annalta, muuten olisin kai mennyt hänen luo yöksi....

Pelottavaa. Mikä mua vaivaa?

Toivon ja odotan sitä niin kovasti että saisin pian sen asunnon. En vain kestä asua enää kotona. Haluan oman elämän. Kotona on liikaa houkutuksia. Nuudeleita. Sipsiä. Vaaleaa leipää. En halua syödä mitään. Haluan elää pelkällä ilmalla. Oon nyt joka päivä käyttäny sitä lactulos - nestettä, tuoteseloste sanoo että suoli ei totu siihen, ja sitä voi käyttää pitkäaikaisestikin. Se on halpaa. Ja maha tyhjenee. Tulee hyvä olo. Taidan olla koukussa...

Luulen että voisin lopettaa sen käytön sitten kun muutan pois, koska silloin ei tarvitse syödä enää. Tai ainakin käyttäisin sitä vain silloin tällöin. Ainoa huono puoli siinä on, että maha on järkyttävän kipeä ja rupsuja tulee lähes koko ajan (voin kertoa että luennolla istuminen paikoillaan ja aloillaan on vaikeaa ku mahasta kuuluu vaikka mitä ja ilmaa ei voi päästää ulos). Anteeksi, en tarkoita mainostaa tuota lääkettä, halusin vain (niinkuiin aiemminkin olen blogissani maininnut) olla rehellinen siitä mitä teen ja käytän ja mitä siitä seuraa. 

Saisinpa jo sen oman kämpän...

Would it matter at all?

If I wasn't here tomorrow,

Would anybody care?

If my time was up, I'd wanna know,

You were happy I was there;

If I wasn't here tomorrow,

Would anyone lose sleep?

If I wasn't hard and hollow,

Then maybe you would miss me...

I know I'm a mess and I wanna be someone,

Someone that I'd like better;

I can never forget,

So don't remind me of it forever...

What if I just pulled myself together?

Would it matter at all?

What if I just tried not to remember?

Would it matter at all?

All the chances that have passed me by,

Would it matter if I gave it one more try?

Would it matter at all?

If I wasn't here tomorrow,

Would anybody care?

Still stuck inside this sorrow,

I got nothin' and going nowhere;

I know I'm a mess and I wanna be someone,

Someone that I'd like better;

I can never forget,

So don't remind me of it forever...

What if I just pulled myself together?

Would it matter at all?

What if I just tried not to remember?

Would it matter at all?

All the chances that have passed me by,

Would it matter if I gave it one more try?

Would it matter at all?

I know I'm a mess and I wanna be someone,

Someone that I'd like better;

Can you help me forget?

Don't wanna feel like this forever...

Forever!

What if I just pulled myself together?

Would it matter at all?

What if I just tried not to remember?

Would it matter at all?

All the chances that have passed me by,

Would it matter if I gave it one more try?

If I left tomorrow,

Would anybody care?

Stuck in this sorrow,

Going nowhere;

All the chances that have passed me by,

Would it matter if I gave it one more try?

Would it matter at all?

Skillet - Would It Matter

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset, kyllä sen ymmärrät

Tekis mieli itkeä. Kaikki on tuntunut tänään niin kovin etäiseltä.

Kyyneleitä ei vaan tuu, oon jotenkin niin turta. Kävin ostaan laksatiivistä nestettä apteekista. Ei oo varmaan hyväksi ottaa täyttä annosta näin illalla juuri antibiootin otettuani... but there's no fuck to be given. Mussu on jotenkin etäinen. Kaikki on.

Juttelin tänään erään tutun kanssa, ja olin pitkästä aikaa oma itseni. Luulisin? Ainakin uskon vahvasti että olin se, joksi joskus tunsin itseni. Mutta kaikki loppuu aikanaan, niin myös se juttutuokio ja harmaus palasi.

Haluaisin vain käpertyä omaan epätoivooni, nukkua pois. Tää masennusfiilis ei oo aikoihin ollu näin korkee. Haluaisin vain olla vapaa. Tekemään mitä itse haluan, olla tekemättä mitään. Unohtua omiin ajatuksiin, vaipua uneen...

Anteeksi näistä ajatuksista. Tänään ei vaan oo ollu vahva päivä. Toivottavasti huomenna on parempi...

Kofeiinihumala on mun uusi jumala

Tänään. Join huomaamattani 12 kupillista kahvia. Tuossa iltapäiväviiden aikoihin alkoi tärisyttää ja sydän tykyttää. Ajattelin että eräs vastenmielinen henkilö samassa tilassa kanssani oli aiheuttanut minussa kyseisen reaktion, mutta kotiin päästyäni totesin että ei tämä nyt ole normaalia. Otin tämän päiväisen antibiootin ja aloin katsella youtubesta videoita. Yhtäkkiä mahassa alkoi tuntua samalta, kuin vesilasiin olisi pudotettu poretabletti. Huimasi ja sydämeen sattui. Hiipparoin vessaan ja lysähdin lattialle. Ei aikaakaan kun jo halasin pyttyä. Sinne meni sekin antibiootti... Oli aivan järjettömän huono olo, ja ajattelin että koitan nukkua sen pahan pois. Ei tietenkään onnistunut, kun pitkälleen asettuminen nosti vatsahapot kurkkuun. Pönkkäsin itseni tyynyillä istuvaan asentoon ja yritin levätä ja saada pulssin tasoittumaan. S tuli kysymään että onko kaikki hyvin, ja onnistuin selittämään tärinäni lomasta että vissiin kofeiinimyrkytys.

Nyt illalla alkaa vähän helpottaa. Huvikseni kävin vaa'alla, jolla en ole vieraillut viikkoon, koska en ole vain kestänyt nähdä niitä numeroita... Mutta paino oli pysynyt samassa numerossa, vaikka tässä välissä onkin  ollut S:n rippijuhlat ja tullut syötyä pitsaa ym. Huokaisin helpotuksesta, vaikka uskonkin että paino on huomenna taas noussu kun nestetasapainot korjautuu... en halua..

... Jouduin tekeen vyöhön uuden reijän. Ehkä se on venyny käytössä?

Minun ja mussun kihlajaiskahvit pidetään kai tänäviikonloppuna. Haluaisin olla kilon keveämpi silloin. Onnistuisikohan se? Voisin paastota lauantaihin asti. Lisää kofeiinihumalaa ja soodastream-vettä. Pystyn siihen.
I'll make it happen.

Painoo putoo ja uus numero!

Iltaa vaan kaikille, oon niiiiin happy!! Paino on pudonnut päivän aikana 100g, vaikka oon syönyt ja juonut vaikka mitä!? nyt voin viimein laittaa rastin tuohon 45 kg saavutettu! Kunhan nyt en lihoa niin oon niin loistavasti matkalla täydellisyyteen :) Eipä mulla muuta, mussun kanssaki on menny hyvin.

Mua vaan pelottaa et se on kohta aivan anorektinen koska sillä ei oo ruokaa siellä oulussa, eikä se muutenkaa syö siellä paljon mitään.. ei koulussa ja kotona vaan leipää ja rahkaa :( mun adonis on kohta luuranko....

... Kauniita pieniä, minäkin vielä joskus :)

pistä lintu häkkiin

Ja taas mennään.
Kuumeilu on jatkunut ja oon kertakaikkisen uupunut. Paino on pudonnut nyt tän sairastelun aikana puolitoista kiloa! (se ois hyvä juttu jollen ois lihonnu aiemmin... ) En oo pystyny syömään oikeastaan mitään, ja koska mun maha ei yksinkertaisesti kestä ibuprofeiinia, mikään ei siis oikein oo ehtiny imeytyy siitä vähäisestä ruuasta. Kätevää, ei tartte syyä laksatiivejä ku pelkkä burana aiheuttaa isomman reaktion. Se vaan että parantuminen ei näytä hyvältä.
Kävin tänä aamuna YTHS:llä (ylioppilasterveydenhuoltosäätiö), ja  pika crp näytti 177. Ei paha mutta sitte piti tutkia että onko virus vai bakteeri ku virukset ei yleensä nosta niin korkealle noita tulehdusarvoja. Noh seurantaan, perjantaina uudestaan. Sain duact reseptin tukkoisuuteen mutta muuta ei käteen jääny siitäkään reissusta. Jos sitä sitte koittais parantua kotikonstein....
Tänään on onneksi vapaapäivä, mutta huomenna pitäis taas jaksaa kouluun.

Perjantaina sattui muuten tosi outoa. Mussu tuli oulusta, ja kävin hakee sen autolla sen porukoilta meille. Se oli jostain suuttunu, näin sen, mutta se ei suostunu kertoon et mikä sil on hätänä. Meille kun päästiin, sanoin että jos et nyt ala laulaa et mikä sul on hätänä niin voit lähtee käveleen. Että en jaksa sairaana mitään mököttämistä ilman syytä.
 - Ei vastausta
Menin laittaan petivaatteita sänkyyn,  ja sit mussu tuli sängylle makoileen. Ei vieläkään sanaakaan. Pyysin vielä viimeisen kerran vastausta siihen, että mikä mussulla on hätänä ku on sellanen örrimörri. Mussu sanoi, että ei mikään, mennään iltapalalle. Sanoin että jaa ja joo, ja aloin katsoa fb:sta päivityksen jonka M oli tehnyt seinälleni. Mussu oli jo tässä vaiheessa yläkerrassa. Huomasin fb:n sivupalkissa, "ihmisiä joita saatat tuntea" -palkissa Petrin. Hetkeksi jäädyin, mietin että miten voi olla mahdollista, että minun blokkaamani ihminen on yllättäen taas näkyvillä. Yritin blokata hänet, mutta fb herjasi että on liian aikaista blokata uudestaan. Että pitäisi odottaa 48h. Siinä vaiheessa mulle valkeni, miksi mussu oli ollu niin kummallinen, ja miten petri liittyi tähän. Mussu oli murtautunut mun faceen, käynyt unblokkaamassa petrin ja stalkannu sitä mun käyttäjänä, varmaan varmistaakseen että meillä ei ole mitään käynnissä.
En tosiaan tiedä mitä tunsin kun rymistelin ylös ja kiskoin mussun ylös sohvasta ja sanoin vihaani niellen "mulle alkaa valjeta tää homma" Mussu vaan totesi "Mennäänkö alas, ei kehtaa riidellä täällä kaikkien näkösällä"

Takaisin mun huoneeseen päästyämme paiskasin oven kiinni ja osoitin sormella läppärinnäyttöä, jossa yhä vilkkui facebookin laatikko joka estää mua blokkaamasta petriä.
Mussu nauroi.
Kysyin että mitä helvettiä.
Mussu sanoi että halusi varmistaa että mulla ei oo mitään salattavaa facebookissa.
Minä huusin suun täydeltä kirosanoja sen naamalle, siitä kuinka ihan vitun sama koko mussu mulle on, kuinka turhauttaa kun se ei luota ja tekee tällasta selän takana, vielä sen jälkeen ku on kihlannut minut.
Mussu otti kiinni mun olkapäistä ja koitti rauhoittaa. Minä huusin jotain lisää, revin siltä silmälasit päästä ja olin lyödä. Kirosin koko meidän suhteen ja latelin tulemaan kuinka mussu haluaa vain satuttaa, aina nostaa pystyyn ja kaataa taas. Kiskoin sormuksen sormesta nakkasin sen pitkin seiniä.Vannoin, että tämä oli tässä, huusin, että painu vittuun, lähe käveleen... jne. Koitin työntää mussun pois, mutta onnistuin vain raapimaan sen käsivarren vereslihalle. Siinä vaiheessa mussu tarttui kiinni ja piti lujasti.
Se katsoi mua silmiin, ja sanoi. "Pikka, mä pelkään." 
Sitten taas tapani mukaan murenin, ja koko mun vahva olemus oli hetkessä kadonnut. Mussu otti syliin ja vakuutteli että kaikki on hyvin. Ja minä uskoin. Taas.
Kyllä me saatiin sovittua tuo, ja kaikki jatkuu ennallaan, mutta kyllä tuo jää kaivertamaan.

Ja mua pelottaa... En oo koskaan ollut väkivaltainen muita kuin itseäni kohtaan. Ehkä mussun henkinen väkivalta mua kohtaan tekee musta väkivaltaisen käytökseltäni? Mutta en minä koskaan... Tosin olen sanonut sen aina, en voisi satuttaa mitenkään sitä ketä rakastan...

Siedän sitä, tiedät sen

Hmm, noniin :D
Taas pn ehtiny vierähtää tovonen liian pitkään ennen ku oon päässy kirjottelee tänne. Osittain johtuu siitä, että mulla on ollu tosi pitkiä päiviä koulussa ja en oo sitte enää illalla jaksanu avata konetta näissä asioissa ja syventyä pohdiskelemaan elämää.

Mistähän aloittaisin? No vaikka siitä, että mussu kosi minua viikko sitten! KYLLÄ! tosi outoa... Vastasin tietysti myöntävästi ja nyt sitä ollaan sitte aikustenkuvalla kihloissa. Oon ollu onnelisempi kuin koskaan, ja olo on tuntunut kevyeltä. Koulussa olen syönyt aina kasvisvaihtoehdon, kunnes tällä viikolla huomasin että yliopistomme kahvilassa on täydellisen ihania salaatteja, joita saa syödä samaan hintaan kuin kouluruokaa. Olen siis vaihtanut täysin "raakaruokaan". Kukaan ei itseni lisäksi tiedä siitä, muut luulevat että syön salaatteja vain välipalamielessä ja tyyliin kotonani lämmintä ruokaa.

Eilen oli fuksiaiset (= uusien opiskelijoiden bileet joissa pitää pukeutua hassusti jonkun tietyn teeman mukaan ja kiertää rasteja, lopuksi mennään baariin), ja tottakai halusin osallistua. Sanoin siitä mussullekin, mutta mussun mielestä se EI ollut hyvä ajatus, koska hän ei luota minuun. Menin kuitenkin, ja meidän ryhmällä oli teemana pukeutua ja käyttäytyä kuin maataloustyöntikijät. No, me voitettiin ne fuckin fuksiaiset! Oli niin mahti fiilis, etten halunnut noudattaa mussun antamia ohjeita olla juomatta ja menemättä baariin.
Mielestäni olin ansainnut sen, ja olihan mussukin ekalla viikolla juhlimassa omien luokkakavereittensa kanssa?!
Mussu sanoi että meidän kihlaus purkautuu ja muuta kaikkea kauheaa koska olen epäluotettava ja toimin vasten hänen tahtoaan ja ennen kaikkea selän takana.... Itkin aika kovasti eilenyöllä, ainakin siitä päätellen ettei silmät oikeasti auenneet aamulla, ne oli oikeasti turvonneet niin järkyttäviksi.

Lähdin jo puolen yön jälkeen pois, mutta kyytiä odotellessani ja mussun kanssa puhelimessa puhuessani palelluin pahasti (koska koko päivän oli satanut vettä ja vaatteet oli märät ja yöllä oli kylmä) ja nyt olo on yhtäaikaa äärimäisen ällöttävä, darrainen ja vilustunut. Tänään en oo saattanut syödä muuta kuin buranan, mikä sinällään on ihan jees, oon vaan nukkunut. Tänään ois ollut luento, mutta en vain saattanut mennä, ei siksi että oli pieni krapula vaan siksi että olo oli ja on edelleen hyvin kuumeinen, ja pyörällä olisi pitänyt sotkea se reilu 10 kilsaa suuntaansa.
Katsoin parhaaksi jäädä nukkumaan.

Olihan tuota asiaa näköjään taas jonkin verran.

En nyt jaksa ettiä mitään kuvia tähän, mutta kuvitelkaa jotain nättiä :D