No pain, no gain

Eilen kaikki meni niin hyvin.. tänään.. noh. ei niin hyvin, ja päivä on vasta nuori. Minulla oli suunnitelmissa nukkua puoleenpäivään ja lähteä sitten lenkille, mutta sisko oli tehnyt aamiaista ja sydän ei antanu armoa kieltäytyä. Söin sitte paahdetun ruisleivän jonka päällä kurkkua ja kevytleikkele, kupillisen kaakauta ja n. desin maustamatonta 0,1% jukurttia. Ei sinällään paha, tiedän mutta sitten jumituin keittiöön ja bongasin sellasen kookos-suklaapalleroboksin  (ehkä n 20grammasia suurimmaksi osaksi voita ja sokeria olevia leivoksia) ja ahmin niitä saman tien kaksi mötikkää nassuuni. Tein sen niinkuin unessa. En tajunnut laittavani niitä suuhun ennen kuin olin jo niellyt ne. Ja sitten iski pakokauhu. En muista, milloin oisin viimeksi tuntenu sellaista paniikkia. Mun niskaan nousi kylmä hiki ja tärisytti ja musta tuntu että kuolen siihen paikkaan. Kuulin myös pääni sisällä äänen joka sanoi: "Idiootti, miks sä söit ne? Eilenkää et tarttenu herkkuja vaikka oli herkkupäivä. MIKS SÄ SÖIT NE!? OKSENNA NE! NYT"
... Ja minä tottelin. 
Makasin vessan lattialla niinkuin unessa, en edes tuntenut olevani siinä. Ihan kuin oisin katsellut itseäni ulkopuolisen silmin. 

Kun siitä tokenin, teki niin mieli satuttaa itseäni. Mutta olin luvannut mussulle, että en tee sitä enää. Kerran kun olin sen luona, sain paniikkikohtauksen, ku se pisti mut puhuu ahistavista asioista, ja raavin kämmenselän auki, ja arvet näkyy vieläkin :/

Pyöritin sitte sellaista painotettua "hierovaa" hulavannetta 10 minuuttia ja nyt mulla on vyötäröllä ja lantiolla mustelmat siitä. Voin sanoa että en satuttanut itseäni...on purpose.

En aio oksentaa enää ikinä. Lupaan sen itselleni, se on liian kamalaa.

En syö enää mitään, mikä tuottaa mulle halun oksentaa. Sillä tavalla en enää sorru.

Täydellisen pienet jalat, täydellinen thinspo, täydellistä. 

Minäkin olen vielä joskus niin pieni että olen täydellinen.

Jotain uutta, jotain vanhaa

Ajattelin nyt panostaa kunnolla tämän blogin ulkoasuun ja siinähän vierähti reipas parituntinen kun näpertelin kaikkea jännää tälle blogisivulle, toivottavasti tykkäätte!

Tän blogin jutut ei tosin varmaankaa tuu muuttuu viel pitkään aikaan, sen verran samoilla raiteilla tässä kuljetaan. Jännä vietää viikonloppu ilman mussua.. kotona. Seki on jännä koska nyt ois herkkupäivä, mutta koska lupasin itelleni että herkkupäivä lakkaa olemasta, en syö tänään yhtään herkkua. Toisaalta, on hyvä että vietän tän lauantain kotona. Mussu ois kuitenki saanu mut syömään ties mitä moskaa :D

Eli, askeleen lähempänä sitä mitä haluan olla.

 Todellakin. Aion tosissani näyttää maailmalle että minusta tulee pieni, TOSI PIENI. En aio tyytyä sittenkään nykyiseen tavoitepainooni, vaan aion sen saavutettuani pudottaa vielä 5 kiloa. Nimittäin luin jostain että kyseisen XX painon saavutettuani olisin vieläkin normaalipainoinen! En halua olla normaalipainoinen. Paskaa olla näin lyhyt. Mutta kun tähän laihdutuksen makuun pääsen taas nii kyllä oon siinä tavoitepainossani alta aikayksikön. Siihen on tosin matkaa vielä 7 kiloa.... alkuperäiseen ihannepainooni on matkaa 2 kiloa. 

Olin jo niin lähellä saavuttaa ihannepainoni mutta ääni mun päässä sanoo: kato nyt ittees, luuletko että oisit laiha jos pudottaisit vain kaksi kiloa? Pystyt parempaankin, susta lähtis vaikka kymmen kiloa jos yrittäisit!

Miks tän pitää olla niin vaikeeta, miks mulla ei oo minkäännäköistä aineenvaihduntaa? 
Miks en enää juurikaan edes hikoile kun käyn juoksemassa?
Kai se johtuu siitä et mun kroppa vetää viimeisiään näillä energiamäärillä mitä mä sinne annan. Kyl se kohta alkaa käyttää tätä mun omaa rasvaa ravinnokseen! Ja sit mä laihdun nopeeta. 

....Pitää vaan pysyä vahvana

 

Fuck the karma

Mulla niin turhauttaa... Tuntuu että kaikki mitä teen on turhaa. Ainakin mussulle... Tänään kun lähdettiin bussilla sen luota, se lupas tulla puolestaan viikonlopuks meille. Pakkasi kaikki jututki mukaan ja olin niin iloinen. Sillä oli lääkäriaika ja menin sen mukaan, ajat oli myöhässä aika reippaasti ja istuttii sit kolme tuntia siellä lekurin vastaanotolla odotushuoneessa. 
Kun viimein päästiin pois, mussu alkoi kysellä multa bussiaikatauluja. Mä ihmettelin mitä varten ku olin soittanu isän hakee meidät. Mussu vastas et se tahtoo kotiin. Mä olin ku puulla päähän lyöty. Mitä varten???  Lopulta se suostui kuitenki tulemaan meille. Siivosin hulluna ku tyyliin kuukauteen nähnykkään imuria tai pyykkikonetta ja mussu pelasi sen puhelimella mun pikkuveljien kanssa. Sit ku oltii syömäs välipalaa (minä hemmottelin mussua paahtamalla sille leipää ja keittämällä kahvia ja laittamalla kaiken sille valmiiksi) nii se yhtäkkii sanoo et mä lähen isän kyydil kotiin sit ku se tulee töistä. Ja, no, yritin siinä suostutella jäämään, edes yhdeksi yöksi ku olin jo kerenny olla niin innoissani että pääsen jakamaan ison ihanan parisänkyni pitkästä aikaa mussun kanssa.. mutta ei niin ei. 
Ja niin se lähti. Se lähti. Ei ollu valmis uhraamaan aikaansa mua varten täällä, meillä. 
Mietin vain että voisko syynä olla se, että koska isä on nyt lomautettuna ja rahat lievästi sanottuna tiukoilla, se ei halunnu olla ylimääräisenä suuna ruokittavien jonossa? Vai se et koska sen täytyy treenaa joka päivä että sen lihakset kasvais, ja se ei pysty treenaa meil koska ei oo tarpeeks isoja painoja? Toisaalt se sanoi että haluaa nukkua yhen yön rauhassa. Millainen poikaystävä sanoo tuollaista?? Mut sit se sanoi että ei mun tarvi murehtia koska ei se johdu musta. 

Ähh.... en vain kestä  olla ilman sitä. Tuntuu et mun kroppa etsii kokoajan halia, syliä, jota se ei löydä koska se, joka voisi antaa halin, ottaa syliin, on liian kaukana.

Mussu sanoi että sillä on paha olla tässä mun huoneessa. Todennäköisesti siksi että se ajattelee niitä kaikkia joiden kanssa olen jakanut tän huoneen... 

Mulla on tosi paha mieli. Pitäis treenaa, pitäis lähtee lenkille. Ei jaksa. Ei pysty. En halua. Haluanpas. Mitä minä haluan? Sinut..

Mikset vain anna minulle anteeksi että olen tyhmyyksissäni satuttanut sinua? En voi korjata niitä asioita enää. Oon jo pilannut kaiken. Mussu sanoo että se ei tuu enää ikinä meille...Sen takia mitä kaikkea likaista oon kotonani tehnyt muiden kanssa. Tuntuu niin pahalta! Mitä mä oon tehny niin väärin että mun täytyy kärsiä tällaista elämää? Se on varmaan se karma. Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Mutta oliko se kaikki tämän arvoista? Kysymyksiä, kysymyksiä. Vaan missä ovat vastaukset?

Haluan tuskaa, haluan kipua nyt nyt NYT! Tuntuu liian pahalta. En tahdo kestää mutta en voi luovuttaa, en voi olla heikko ja mun täytyy käyttää tää kaikki tuska hyväkseni. Muuten olen heikko, liian heikko. Partaterä houkuttaa kaapissa...
.

 

Mä haluan elämältä enemmän kuin mitä se nyt mulle antaa. Itseasiassa mä ajattelen että elämä ei anna mulle mitään, se vain ottaa vähitellen multa kaiken. Ainoa valo mun elämässä on mussu, ja ajatus siitä että meillä on yhteinen tulevaisuus... Mutta mä pilaan aina kaiken. 

 

Herkut helvettiin

Paino on taas noussut. En mee enää ikinä vaa'alle. Se on ihan paska laite! En kato enää ikinä peiliin, se näyttää liikaa totuuden. En taho koskee itseeni, en tahdo koskee mun mahaan, mun jenkkakahvoihin tai läskireisiin ja -perseeseen. En ennen kuin oon tyytyväinen itseeni. Sit ku must tuntuu hyvältä. Söin äsken desin jotain sienikeittoa ja kahden kananmunan valkuaiset tonnikalan ja raejuuston kera. Tyhmästi tehty kun en muistanut että oon lähös sinne mussun äidin viiskymppisille illallistamaan. Noh mut tavallaan lupasin mussulle että treenaan tänään sen kanssa, niin ehkä se jotenki järjestyy.... Ääähh... miks mä huijjaan itteeni? Ei se järjesty. Ei asiat järjesty. Mä haluun hoikan ja laihan kropan josta mun luut kuultaa kauniisti läpi. En halua olla tällainen. Halluan... Mitä mä haluan?
En mä kai tiedä enää :S Mun itsekuri on totaalisen kadoksissa.

 

Oon kertonu mussulle että oon häröilli ruuan ja syömisten kanssa nuorempana. Mussu sanoi viikonloppuna mulle, että sitä pelottaa että mulla on taas syömishäiriö. Mä sanoin sille ettei mul oo mitään ongelmia syömisten kanssa, mutta tottakai on aina mahdollista että häirilö uusii. Mussu katsoi mua niinku se ois nähny mun läpi ja huomannu mun valehtelevan. En vain kestänyt sanoa totuutta. Mua pelottaa että jos myönnän että mulla on ongelmia syömisten kans, mussu jättää mut koska en oo tarpeeks täydellinen sille. Haluan olla parasta, haluan tulla täydelliseksi mussun vuoksi. Mä vaan toivoisin että mussu lakkais syöttämästä mulle mässyjä. Tottakai tiedän että rakkaudesta se mua hemmottelee vanukkaalla ja suklaalla ja muuta mutta kun eihän se voi tietää etten kuollaksenikaan halua syödä niitä...

  Ylhäällä näette syyn miksen voi syödä mitään mässymössöjä... 

Aion aloittaa herkkulakon. En tarvitse viikkoon herkkupäivää. Silloin tulee aina syötyä ihan liikaa...  Herkuttomuus alkaa tästä päivästä. Piste. En tarvitse herkkuja. En tarvitse ruokakaakaan mutta sitä on kuitenki vissiin pakko syödä.... Kohta lähden mussun luo ja kohtaan pahimman viholliseni, ruuan. Ehkä onnistun skippaamaan jälkkärin?

Haluan tikata suuni umpeen

En syö enää ikinä. Katottii äitin kanssa valintakoekirjoja sun muita koulutusjuttuja ja äiti kaivoi karkkirasian sen työpöydän laatikosta. Onnistuin vastustamaan kiusausta... ALUKSI. Mutta sit äiti alkoi mussuttaa ja mässyttää niitä karkkeja aivan mun naaman edessä ja se karkkien tuoksu... Sit sorruin ottaa yhen. Ja toisen. Ja kolmannen.... ja neljännen ja ja ja ...... OKSETTAVAA! miks en voi hillitä itseäni?? missä mun itsekuri on? Missä mun omanarvontunto on? 

Menipäs sitte kympin hölkkälenkki ja puolentunnin tehoreeni ihan hukkaan. Harakoille etten sanoisi. ei musta koskaa tuu laihaa tällä menolla ku oon tällanen säälittävä laiska itsekuriton läskipaska.  Kiitos ja anteeksi. 

Jep, elämä ei musta hevillä irtoa..... Mutta minä irtoan elämästä. 

Häpeän uudet ulottuvuudet

Olin taas mussun luona. Ja kolme päivää täysin ihan ilman treeniä, ja tottakai lauantaina mähöpäivä. Mietin vaane että enkö enää onnistu syömään kokonaista karkkipussia? 
Ei sillä että se olisi huono, oon ylpeä itsestäni että söin niin vähän ja meinasin oksentaa koko ajan ku maha oli niin täynnä. Osoittaakseni itselleni sen, että  mun vatsalaukku on oikeasti pienentyny, kirjasin ylös lauantain ruokamäärät (ja mässymäärät). 

1 pala maraboun maitosuklaata
n. 175g irkkareita
2 keksiä (niitä pirkan karusellikeksejä)
1 aarrearkkukeksi
4 leipää
vettä
kupillinen kaakauta

Toi näyttää paljolta tollein mutta ku miettii nii tossa on yhden kokonaisen päivän ruoka. Olin hereillä klo 8:sta aamulla 2:een yöllä. 
Onha noissa ihan saatanasti kaloreita mutta yritin olla ajattelematta. Toisaalta, sunnuntaina iski törkeä himo tehä reeniä. Mutta koska olin mussun luona en kehdannut kuin vähän rutistella vatsoja. Oksettava olo. Mutta vielä oksettavampi olo oli kyllä lauantai-iltana. Olin oikeesti varma että jos nukahdan nii tukehdun oksennukseeni :( Kokoajan oli kurkussa tulossa ja maha oli ääriään myöten täynnä...

Tänään on onneks maanantai ja uusi viikko alkaa taas. Eilen tuli mussun kanssa 4kk täyteen ja se oli ehkä ihanin päivä pitkiin aikoihin. Mussun äiti täyttää huomenna 50 ja se on kutsunut mut niiden perheillalliselle, jolla ne juhlistaa sen synttäreitä. Haluaisin mennä, jotta näkisin mussua ja etten olisi epäkohtelias mutta kun se ruoka... Illallinen kuulostaa siltä että ruokaa on joka lähtöön ja pitää taas syödä itsensä hengiltä. En mä voi syödä ku viikonloppusin "kunnolla". Viikot pitää paastota. Ja treenata. En mä muuten oo koskaan biitsikunnossa. 

Tein karmean havainnon eilen saunassa. Tajusin että mulla on IHAN VITUSTI ylimäärästä nahkaa!! Ihoa on joka puolella ja se roikkuu! Näytän miljoonakertaa läskimmältä ilman vaatteita ku vaatteiden kanssa :( Onko kellään mitään ideaa miten roikkuvan ihon sais kiristymään? 
En kehdannut näyttäytyä mussulle ilman vaatteita koko viikonloppuna ku tuntui että olin aivan turvoksissa ja nahka roikkuu. Mun kehonkoostumus on niinkuin jollain 45 vuotiaalla.... Vaikka oon vasta parikymppinen. Munhan pitäis olla elämäni kunnossa?? 

Vois vaikka vähä thinspoo tähä loppuu.. jos sais vaikka maksimoitua tän paskan fiiliksen ja sais itteään niskasta ja lähtis lenkille ja salille. 

 Ehkä mullaki on joskus noin täydellinen kroppa

.....

 Joo, jees pliis!! Vaikka tiedän kyllä että mun pitäs lakata olemasta tämmönen säälittävä läski että saisin aikaan jotain näkyvää muutosta itessäni :S

 Ja ylhäällä näette täydellisen mahan, jollaista minulla ei tule kai ikinä olemaan... 

  Miksen minäkin voisi vain olla luonnostani laiha, pieni ja siro?      

 

 

Vihaa ja väsymystä

VOI VITTUJEN VITUN VITUN VITTU!

Kellään kokemusta miten saatanan ärsyttävän mustasukkasen miehen saa olemaan vähemmän vittumainen ja vähemmän mustasukkainen???
Se on vaan aina MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ!! oli puhetta eilen että oisin menny sen luo huomenna, nii tänään se ilmottaa että älä tuukkaan huomenna. Tarviin omaa aikaa. Ja sit se sanoo että meillä on huono parisuhde. 

Mä en jaksa enää!! 

Miks mun elämän pitää olla tällasta paskaa! Samaa paskaa päiväst toiseen, eikä mikään ikinä muutu. Miehet vaihtuu, kaveripiirit vaihtuu, elämä jatkuu mutta sama paska seuraa mukana joka vitun päivä. 
Tekis vaa mieli nukkuu pois tästä maailmasta ku mikään ei ikinä muutu paremmaksi. Oon kyllästyny ajattelemaan että huomenna on parempi päivä. Ku ei se oo.... 

Kuin väsynyt ihminen voi olla elämäänsä? Kuin kyllästynyt kaikkeen epätoivoon ja epäonnistumiseen? Eikä oo ketään joka auttais mua omasta tahdostaan ja antais mulle aikaansa tietän ettei itse hyödy siitä. Oon luopunu niin paljosta. Oon uhrannu niin paljon että pääsisin edes rahtusen lähemmäs onnea. Turhaan. Oon niin yksin, muhun sattuu. Mulla on sellainen älytön oksettava paha olo sisällä mutta se ei mee pois. 

 

Viikonloput = kuolema + juhla

Oon nyt ollut mussun luona taas viikonlopun. Treenattii yhes perjantaina, ja mua hävetti kuollakseni. Se on niin vahva ja kaikkee ja mä oon vaa surullinen tapaus, läski....
Lauantai oli herkkupäivä ja söinki onnistuneesti 500g karkkia :S  Teki niin mieli oksentaa kaikki pois mutta pidin ne sisällä.... Mutta tänään alkaa taas uus treeniviikko, ja kyl se kroppa alkaa siitä jo parin viikon päästä näyttääkki joltain! Oon kyl niin ylpee itsestäni että oon alkanu syömään jo jotenkuten. Pakko syödä koska muuten en koskaan saa sitä lihasta joka kiristäis tän läskin ja kuluttais sitä pahuksen rasvaa.

Silleen jännä huomata, että tää mun laihuusinnostus alkaa mennä terveempään, kuntoiluinnostukseen ja atleettisen kropan ihannoimiseen, kuin luurankolaihuuden ihannoimiseen. Ne ei ole toisiaan poissulkevia myöskään, voi olla sikalaiha mutta omistaa lihakset jotka näkyy. Haluan olla sellainen, haluan että mun lihakset näkyy, että se että käyn salilla näkyy. Haluan mennä salille sen näköisenä että en ole siellä ekaa kertaa treenailemassa  Haluan näyttää siltä että fitissä oleminen ja siinä pysymien on mulle elämäntapa. Haluan että se on mulle elämäntapa. Haluan olla terve, mutta haluan olla laiha. Haluan käyttää 24 tuumaisia farkkuja, mutta olla silti timmi. 

Haluan vain tuntea itseni kauniiksi, seksikkääksi, haluttavaksi. Haluan tuntea että ansaitsen tulla rakastetuksi. Niin kauan kuin tunnen olevani maailman suurin epäonnistuja, ei ainakaan omanarvontuntoni kasva. Mun tekis niiiiiin mieli ottaa ja mennä peilin eteen ja huutaa ja repiä ja leikata kaikki läskit irti. Onko vaan niin vaikeeta lakata syömästä kaikkee paskaa??? Tänäänkin söin laskiaispullaa vaikka en olisi saanut. Pikkusisko oli tehnyt ihanan kuohkeaa tuoretta pullaa laskiaisen kunniaksi ja en raaskinut kieltäytyä kun sisko silmät loistaen tarjoili mulle omaan huoneeseen asti.

ÄÄÄÄhhhh pikkuvikoja. 

Olen päättänyt että tämä vuosi on minun vuoteni. Tänä vuonna olen elämäni kunnossa, ja ainhan kehitykseen kuuluu myös takapakkia? Kai? Eikai kukaan onnistu onnistumisen perään? Eikai kellään oo niin hyvä itsekuri että päivästä toiseen voi kieltäytyä  kaikesta, myös sellaisesta mihin liittyy tunnetta? Eikö olisi ilkeää kieltäytyä huomionosoituksista, vaikka kyse olisikin ruoasta?

 

Täytyy vain pitää kiinni unelmista ja siitä, miltä tulen näyttämään. Haluan vain ajatella sitä, kun saavutan tavoitteeni ja näytän kauniilta, kerään katseita ja huomiota.

PS. Taisin saada tänään keskenmenon. Ei sillä että olisin halunnut vauvan, en olisi pystynyt kantamaan sitä. Mutta olen aika varma että olin raskaana ja että tämä oli nyt sitten keskenmeno. En uskalla kertoa mussulle... pelkään että se jättää minut siinä luulossa että ritän tulla paksuksi sille ettei se jättäis mua. PItänee käydä huomenna lääkärillä.

Skinny-fat

Oon laiha-läski :( 

Oon luuranko, jonka päällä on pelkkää läskiä ja nahkaa. 

Luin jostain foorumilta et miten pääsee eroon turhasta läskistä, on se että elimistön pitää saada rasvoja ruuasta, että se voi päästää irti omasta rasvakudoksestaan. Ja toinen on että pitää alkaa kasvattaa lihasta. 

Haluaisin sellaisen tosi sporttisen ja semi lihaksikkaan kropan, mutta pelkään että jos alan syödä niin se kerääntyykin vain mun kroppaan sen sijan että se tekis mun kropalle hyvää.... 
Todella monimutkaista. Haluan eroon näist läskeistä. Jospa ostaisin proteiinilisää ja söisin sitä ja alkaisin treenaa kunnolla. Koska noil foorumeil sanottii myös että mitä enemmän lihasta on, sitä enemmän kroppa polttaa rasvaa. Sit ku on lihasta, nii lihasmassa polttaa rasvaa vielä treenin jälkeenkin!

Pitää kai uskaltautua sinne salille taas... Pointti on vaa se etten tahtois mennä sinne tälläisena läskinä :S sit ku oon laiha ja fitis nii sit voin mennä treenaa salille, sit ku saan ihailevia katseita....

On hauska tietää että mussu ei meinaa tukea mua millään tavalla tässä mun projektissa saada hyvä kroppa. Se kieltäytyy esittämästä omaa mielipidettään siitä asiasta että kannattaako mun treenata ja kannattaako mun hankkia rasvanpolttajaa, kannattaako mun ylipäätään edes yrittää olla kaunis. Eikö se vittu tajua että teen tän kaiken siksi että mun itsetunto paranis edes hieman ku voisin kattoo peiliin ja pitää näkemästäni? Teen tän kaiken myös sen vuoksi, että se vois joskus olla ylpee musta. En usko että se on ikinä ylpee musta. Oon säälittävä.

Mutta, en anna sen olla este, etten tule saamaan tukea tähän juttuun. Mä viel näytän sille, ja koko maailmalle et mä pystyn tähän. Sit ku oon kaunis ja hyväkroppanen hoikka ja laiha niin te kadutte sitä että sanoitte mulle joskus etten pystyisi tähän!

 

Tämä tästä vielä puuttui

Mä en jaksa enää. En kelpaa kellekään ku oon tällänen huono käytetty läski. En kelpaa mussullekaan. Se ei oo varma sen tunteista mua kohtaan, sen takia että mulla on ollu ennen sitä suhteita muihin miehiin. Se ei kestä ajatusta musta toisten kanssa, mutta se ei yritä taistella musta vaan pikemminki työntää mua pois. Ahistaa hulluna... vaikka mussun kanssa elämä on elämisen arvoista, en tiedä kauanko jaksan päivittäistä riitelya. Kohta kolmannesvuosi on kulunut riidellessä, päivittäin, ja samasta asiasta. 

Mutta ehkä mä oon niin huono että ansaitsen vain paskoja epäonnistuneita suhteita, koska oon paska ja epäonnistunut ihminen. Mussu onki ihan liian täydellinen täydellisine vartaloineen ja koulumenestyksineen. 

En tiedä miten pääsen yli siitä hengissä jos se nyt päättää ettei se enää pysty olee mun kanssa. Toisaalta, oon tällainen masentunut mötky, kuka tällaisen kanssa haluaisikaan seurustella? Jos olisin kaunis, laiha ja onnistuja niin se haluais olla mun kanssa, koska mussa ois jotain sellaista mitä muissa ei välttämättä olisi. Mä olisin markkinakelpoinen, musta kannattais taistella. Mutta mä oon ruma läski paska joka ei ikinä tuu saavuttaa elämässään mitään merkittävää, ainoa mihin mä kelpaan on kantamaan leimaa otsassani "oon epäonnistuja, varo se saattaa tarttua"

Haluaisin vain olla onnellinen...

 

... Ehkä jos oisin tyytyväinen itseeni, sinäkin olisit tyytyväinen minuun

Here we go again

Näin alkuun pitää sanoa, että mul on tosiaan keskivaikea lukihäiriö, eli se selittää kirjoitusvirheet näissä teksteissä! :p

Mutta pidemmittä puheitta asiaan. Kävin eilen siellä pahuksen työ-ja elinkeinotoimistossa. TURHAAN.Voi että mua turhauttaa ku en pääse töihin ku mul ei oo olemassa aikisemmista työpiaikoista todistuksia, jotka pitäis toimittaa työkkäriin. Kaiken lisäksi tätä työnaloittamisrattaan pyörimistä jarruttaa tieto siitä että nuorten te-puolta hoitaa tällä hetkellä yksi ainoa virkailija! Murrrr.... Mutta sen jälkeen kävin kiertelemässä keskustan kirpparilla ja löysin pari kivaa paitaa. Löysin myös maailman ihanimmat kengät, jotka laitoin varaukseen ja käyn tänään ostamassa ne. 

Tuollaiset ne on, IHANAT<3 
Oli ihana kun tänä aamuna kun kävin vaa'alla, se näytti  yhden kokonaisen kilon vähemmän! Ilon päiväniii! Olin tosi reipas kun nousin jo 7:15 keittämään puuroa pikkusisaruksille, ja kahvia itselleni. Söin itsekkin vähän puuroa, johon laitoin banaanin palasia. 

Ajattelin tänään uskaltautua erääseen nuorisokahvilaan näkemään tuttuja, en oo käynyt siellä moneen kuukauteen... Tekis ehkä ihan hyvää mulle että kävisin joskus ihmisten ilmoilla ja harrastaisin sosiaalisuutta muutenki ku sosiaalisen median kautta! :)
Haluaisin vain niin kuulla ihmisten kuiskivan "voi kun tuo on laiha!".... En tule kyllä kuulemaan sitä vielä pitkiin aikoihin ja se saa mut hyvin surulliseksi. 

Mutta mutta mutta

Olen kuintekin täynnä uutta energiaa ja virtaa ja tästä päivästä tulee prempi kuin eilisestä, päivä joka on lähtenyt hyvin käyntiin, kulkee tasaisen hyvällä vauhdilla loppuun saakka! 

Pian minäkin varmaan olen kevyt kuin keijukainen ja leijun kauniisti. Mä pystyn siihen! Sitten oon kai onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Tahdon vain olla kaunis ja pieni. Onko se väärin?

 

Rule number one is that you gotta have fun

Viikonloppu meni erittäinkin mielenkiinotoisesti. Olin mussun luona, mikä tietysti johti mässäilyyn... Mässytin menemään yhden suklaalevyn, muutman irkkarin ja käsittämättömän määrän ruokaa, sillä Mussun äiti oli itse sairstanut syömishäiriötä nuoruudessaan ja sanoi kerran minulle, että epäilee minulla olevan jonkinlainen syömishäiriö, koska en halua syödä mitään.
Selitin Mussulle, että minua ahdistaa ruokailut muiden ihmisten kanssa, sillä en osaa pitää haarukkaa ja veistä oikeissa käsissä, en osaa syödä kauniisti, ja minusta tuntuu että aina kun syön muiden ihmisten seurassa, he katsovat kuinka väärin ja liikaa syön. Haluaisin aina istua samalla paikalla ja syödä samalla tavalla, mutta mussun luona ei pidetä tärkeänä että jokaisella perheenjäsenellä on oma istumapaikkansa, joka ei muutu, ruokapöydässä.
Kotona on niin paljon helpompi olla kun syömisiä ei vahdita niin tarkasti, koska on niin monta jäsentä että jos vanhemmat alkaisi vahtia jokaisen syömisiä, ei ne kerkeis muuta ku seistä jääkaapilla pitämässä kirjaa sen availuista.
Minulla on keltainen iittalan jälkiruokakulho, josta syön kaiken. Se on minulle rakas, sillä se tietää kuinka paljon jaksan syödä, kuinka paljon minun pitää syödä. Minulla on myös tietty raidallinen ihana kahvimuki, jonka sain pikkusiskolta (kutsun häntä vaikka pikku S:ksi) lahjaksi. Onko teillä tiettyjä lempiastioita? Sellaisia joista te tykkäätte syödä?

Paino oli yllättäen taas noussut viikonlopun aikana... Mietin vain koko viikonlopun ajan että voi kun pääsisi kotiin vaa'alle, eikä tarvitsisi syödä koko ajan. Nyt mulla on maha ihan pirun kipeä, koska tulin syöneeksi niin paljon kaikkea. Närästääkin :(
Noh, mutta kyllä ne numerot näyttää taas pienempää loppuviikosta, jolloin nään pitkästä aika ystävääni joka opiskelee kaukana kaukana :) IHANAA!

Nyt lähden työkkäriin ja sen jälkeen kiertelemään kirppareita.