Viikonloput = kuolema + juhla

Oon nyt ollut mussun luona taas viikonlopun. Treenattii yhes perjantaina, ja mua hävetti kuollakseni. Se on niin vahva ja kaikkee ja mä oon vaa surullinen tapaus, läski....
Lauantai oli herkkupäivä ja söinki onnistuneesti 500g karkkia :S  Teki niin mieli oksentaa kaikki pois mutta pidin ne sisällä.... Mutta tänään alkaa taas uus treeniviikko, ja kyl se kroppa alkaa siitä jo parin viikon päästä näyttääkki joltain! Oon kyl niin ylpee itsestäni että oon alkanu syömään jo jotenkuten. Pakko syödä koska muuten en koskaan saa sitä lihasta joka kiristäis tän läskin ja kuluttais sitä pahuksen rasvaa.

Silleen jännä huomata, että tää mun laihuusinnostus alkaa mennä terveempään, kuntoiluinnostukseen ja atleettisen kropan ihannoimiseen, kuin luurankolaihuuden ihannoimiseen. Ne ei ole toisiaan poissulkevia myöskään, voi olla sikalaiha mutta omistaa lihakset jotka näkyy. Haluan olla sellainen, haluan että mun lihakset näkyy, että se että käyn salilla näkyy. Haluan mennä salille sen näköisenä että en ole siellä ekaa kertaa treenailemassa  Haluan näyttää siltä että fitissä oleminen ja siinä pysymien on mulle elämäntapa. Haluan että se on mulle elämäntapa. Haluan olla terve, mutta haluan olla laiha. Haluan käyttää 24 tuumaisia farkkuja, mutta olla silti timmi. 

Haluan vain tuntea itseni kauniiksi, seksikkääksi, haluttavaksi. Haluan tuntea että ansaitsen tulla rakastetuksi. Niin kauan kuin tunnen olevani maailman suurin epäonnistuja, ei ainakaan omanarvontuntoni kasva. Mun tekis niiiiiin mieli ottaa ja mennä peilin eteen ja huutaa ja repiä ja leikata kaikki läskit irti. Onko vaan niin vaikeeta lakata syömästä kaikkee paskaa??? Tänäänkin söin laskiaispullaa vaikka en olisi saanut. Pikkusisko oli tehnyt ihanan kuohkeaa tuoretta pullaa laskiaisen kunniaksi ja en raaskinut kieltäytyä kun sisko silmät loistaen tarjoili mulle omaan huoneeseen asti.

ÄÄÄÄhhhh pikkuvikoja. 

Olen päättänyt että tämä vuosi on minun vuoteni. Tänä vuonna olen elämäni kunnossa, ja ainhan kehitykseen kuuluu myös takapakkia? Kai? Eikai kukaan onnistu onnistumisen perään? Eikai kellään oo niin hyvä itsekuri että päivästä toiseen voi kieltäytyä  kaikesta, myös sellaisesta mihin liittyy tunnetta? Eikö olisi ilkeää kieltäytyä huomionosoituksista, vaikka kyse olisikin ruoasta?

 

Täytyy vain pitää kiinni unelmista ja siitä, miltä tulen näyttämään. Haluan vain ajatella sitä, kun saavutan tavoitteeni ja näytän kauniilta, kerään katseita ja huomiota.

PS. Taisin saada tänään keskenmenon. Ei sillä että olisin halunnut vauvan, en olisi pystynyt kantamaan sitä. Mutta olen aika varma että olin raskaana ja että tämä oli nyt sitten keskenmeno. En uskalla kertoa mussulle... pelkään että se jättää minut siinä luulossa että ritän tulla paksuksi sille ettei se jättäis mua. PItänee käydä huomenna lääkärillä.