Jonotan elämän otto-pisteellä.

Miksi on niin helppoa valehdella itselleen ja muille? Miksi on niin helppoa sanoa "ei mulla oo yhtään nälkä ", "syön sitten kun on nälkä" "käyn tuolla ja syön tän sit (heittää sillä aikaa ruuat pois" Miksi en pääse eroon tästä huijaamisen kierteestä? Oon laihtunu takas siihen missä olin aiemmin kun  juhlin sitä pienempää painoa. Oon laihtunu vaikka tuntuu että oisin syöny ku hevonen. 

Mua pelottaa tää, että haluanko mä parantua vai haluaako ääni että jatkan tätä. En tiiä että mitä haluan. Tiedän vain että haluan olla pieni ja mutta haluan olla terve. Koko ajan palelee, huimaa, oksettaa, särkee päätä, jokaista lihasta särkee. Sydän mulla pelottaa tosi paljon, mul on leposyke jatkuvasti yli 80 ja saunassa sattuu sydämeen ja syke on omien laskujeni mukaan yli sata. En halua kuolla, mutta en halua elää läskinä. Why is everything so complicated? Minä haluaisin vain olla onnellinen, saavuttaa juttuja elämässä... Saavuttaa onnen ja ilon omasta itsestäni, enkä pelkistä onnen korvikkeista. 

Haluaisin seisoa alasti peilin edessä ja katsoa itseäni ja sanoa, olen hyvä, olen kaunis, olen kelpaava, pidän tästä. Siihen on vielä liian pitkä matka, mutta haluan sen olevan joskus mahdollista. 

Minä haluaisin että kaikki olisi tässä ja nyt, mutta en haluaisi elää tässä hetkessä, haluan sinne tulevaisuuteen, missä kaikki on paremmin. Tulevaisuuteen, jonka eteen mun pitäisi nyt ahkeroida. Huh...