muhun sattuu

En mie vaan osaa lopettaa sitä. En uskalla syödä mitään, tai vaihtoehtoisesti syön kaiken. En osaa syödä. En normaalisti enkä edes epänormaalisti. Halveksin ruokaa. Ja syömistä. Ja oksentamista. Ja paastoamista. Ja rakastan sitä. Ja tämä kehä kiertyy mun kaulan ympäri ja kuristaa mua. Ja mie tykkään siitä. Multa on kropasta voimat loppu. Eilen kun imuroin, jouduin 50 neliön kämpän aikana istumaan alas useaan otteeseen ja lepuuttamaan jäseniäni pystyäkseni jatkamaan taas hetken. Tiskata en enää pysty, en yhteen menoon ainakaan jaksa tiskata kahden ihmisen astioita. Plus että sotken nykyisin astioita ihan liikaa syöpöttelyissäni.

olen ollut hirmuisen aikaansaava viimeaikoina, vaikka synkkyys vangitseekin mut kokoajan syvemmälle syleilyynsä. Mun kroppaan sattuu. Maha on kokoajan kipeä ja turvoksissa, lihaksettomat raajat kramppaavat ja iho roikkuu ja on huonossa kunnossa. Musta tuntuu että Lucky aavistaa jo jotain...

haluaisin kertoa jollekin. Mutta en tiiä yhtään kelle uskaltaisin... Ja miksi toisaalta vaivautua? saavat olla huolissaan musta sitten kun näytän siltä että ihmiset alkaa huomautella ja kysellä. Vielä ei oo sellasta kohtelua osunu kohdalle, eli ulkoisesti mulla vaikuttais olevan kaikki hyvin...

ei kaikki vain ole hyvin. Ja haluaisin että kaikki ois just niinku haluan olevan. Naiivia...

noh, mutta hyvää yötä kaikille, jatkan unetonta pyörimistä lakanoissani ja yritän nukahtaa Luckyn rauhaisaan tuhinaan. Ehkä nukun tänä yönä, tai taaskaan en. Who knows?