Mua väsyttää. Tää kaikki. Kaikki tuntuu niin raskaalta. Päivä toisensa jälkeen kaikki kulkee samaa rataa, eikä mikään muutu koskaan. Haluaisin vain skipata seuraavat viisi vuotta ja olla onnellinen vahva aikuinen. Olisinko 25 vuotiaana aikuinen jo? En haluaisi aikuistua tähän ikävään aikuisten maailmaan missä kaikki vain potkii päähän ja käyttää kynnysmattona.. Tuntuu että mulla ei oo voimia taistella huomiseenkaan, miten sitten taistella kesä, ensi syksyyn? 

Ajattelin liittää tähän tekstiin erään katkelman semmosesta novellin tapasesta, jota oon kirjoittanu.

"Istun ja tuijotan ulos ikkunasta. Sade valuu pisaroitaan lasia vasten, kuin kyyneleet, joita vuodatan. Haluan kyyneleiden muuttuvan sokeriksi, olen kyllästynyt niiden suolaiseen, katkeran kitkerään makuun joka polttaa sielussa, silmissä. Toivon pimeäntuloa. Silloin voin lähteä ulos, silloin kukaan ei huomaa minua. Kukaan ei huomaa itkettyneitä turvonneita silmiäni. Kukaan ei pilkkaa punoittavia poskiani. Kukaan ei tajua kuinka kalpea olen. Olen kuin aave. Voin kulkea huomaamattomana. Päivällä olen vain se outolintu. Se joka ei sovi muottiin. Olen kyllästynyt olemaan se, joka olen. Haluasin todella olla jotain muuta, en vain tiedä kuinka pystyisin siihen. Haluaisin miellyttää, olla helppoa seuraa, olla se hauska kaveri. En vain tiedä kuinka piirtäisin hymyn kasvoilleni. Painan otsani kylmää lasia vasten ja hengitykseni muodostaa ikkunan pintaan kevyen reunoista häipyvän höyrypeitteen. Piirrän siihen naaman. Silmät, nenän ja suun... Hymyilevän suun. Tiedän että minun täytyy itse muuttua. Minun täytyy ottaa itse se askel sen suuren pelottavan reunan yli, ja pudota. Se sattuu varmasti, mutta putoan kuitenkin, vähitellen, kokoajan. Mutta haluan pudota, ottaa sen riskin että menen rytinällä palasiksi. En halua kuolla hitaasti, varmasti. Minun täytyy olla rohkea, jaksaa. Mutta mistä saisin edes rippeen verran voimaa siihen?"

Haluan tosissani olla ehjä, terve. Mutta en tiedä jaksanko yrittää. Olisi vain niin helppoa jäädä tuleen makaamaan. Antaa henkäys kerrallaan itseni lentää tuulen mukana, tulla pieneksi ja hennoksi. Haihtua tästä maailmasta. Tuntuu että aiheutan mussullekin vain mielipahaa. Se tietää liikaa, se on niin surullisen ja pettyneen oloinen kokoajan. Eilenkin kun se teki meille ruokaa, ja mä en syöny vaan sanoin " pahastutko jos en syö" niin se huokas pitkään ja sanoi " noh, ethän sä koskaan syö". 

Haluan takaisin ne ajat kun maailmassa kaikki ovet oli mulle vielä auki, kun olin vielä puhdas ja tahraton, pieni ja viaton. Mua pelottaa tulevaisuus. Mua pelottaa kaikki. Mua pelottaa yksinäisyys.