Sori en oo taaskaan aikapäiviin kirjoitellu tänne, on ollu tuhinaa ja tohinaa kaiken kanssa vaikka millä mitalla. Muutin tosiaan nyt pari viikkoo sit tänne mun uuteen asuntoon, muutettiin molemmat tänne Luckyn kanssa. Me ollaan onnellisia ja voidaan hyvin. Tai no päällisin puolin. Mun pitää rampata YTHS:llä lähes koko ajan milloin minkäki asian vuoksi ja saan ravitsemusohjausta.. (HUOH) Oon lihonnu, koska Luckyn kanssa mun tulee syötyä valtavasti. En meinaa mahtua enää farkkuihini... Ällöttää. Meinaan taas sortua laksoihin, mut koitan nyt olla ostamatta niitä.
Musta on tullu tosi paha alkoholisti. Mä en saa unta illalla jos en ota paria bissee. Oon tälläkin viikolla joka päivä ottanu vähäsen, tai vähäsen enemmän. Mua stressaa koulu, en oo käyny siellä tän muuton jälkeen kuin kahtena päivänä. Toisaalta mun työt vie mun kouluajasta tosi ison osan, ja mielummin valitsen työt kuin koulun...
Tämä mun ex-mussu on kuumotellu mua facebookissa koko sen ajan minkä oon tääl asunu. Se vonkaa mua takasin, sanoo että tekis mitä vain että antaisin sille vielä yhden mahdollisuuden. Se sanoo että tulee aina rakastaan mua ja et se on tajunnu kuin karmeasti se on mua kohdellu ja että nyt se on muuttunu.
Mä en aio ottaa sitä takas, koska mä oon nyt onnellinen. Oon onnellisempi ku ikinä. Ja Lucky rakastaa mua, arvostaa mua ja haluaa että mulla on hyvä olla. Se tekee kaikkensa mun vuoksi, ja sitä mä arvostan. Turhaa on itkeä kaatuneen maidon perään....
Tää teksti voi olla hieman hupsua ja sekavaa, mutta yrittäkää ymmärtää. Mä oon hirvees kiirees nytki, pitäis ehtii tiskata, ja käydä lenkillä viel ennenku Lucky tulee kotiin.... Noh mut hei, ihanaa itsenäisyyspäivää teille kaikille! Nauttikaa näistä pyhistä, silloin voi irrotella :)
Lupaan ajan kanssa kirjoittaa jotain hieman deepimpää!
perjantai 6. joulukuuta 2013
tiistai 12. marraskuuta 2013
Long time, no see!
Anteeksi etten oo taas aikapäiviin kirjoitellu, mut tässä on tapahtunu jumalattomasti kaikkea ja koulussa on kiireitä pidelly. Paino on jojoillu ja oon taas läskimpi kuin aikapäiviin. Siks mua ärsyttää ja harmittaa tänään mennä terkkarille puhumaan tästä ongelmastani, koska en ole enää laiha, en pieni vaan läski ku mikä, ja mun kroppa on niin vääristynyt muodoistaan tän jojoilun vuoksi.
Mulla on töitä (Teatterin narikasta sain! jipiiiiihhh!!!), mulla on asunto (kaupungista iso 54 neliöinen kaksio keskustasta, muutan perjantaina Luckyn kanssa!!!) mulla on rakastava ja ihana poikaystävä joka hyväksyy mut juuri tällaisena ja pitää mua hyvänä, mulla on kaikkea mitä ihminen voisi haluta, elämä paremmin ku ikinä mut silti joku mättää. En vaan voi hyväksyä itseäni. Haluaisin olla tyytyväinen mun painoon, ulkonäköön, olemukseen, elämään, mut en osaa. Ja se tuntuu väärältä koska oon oikeasti onnellinen kuitenkin. Tuntuu että oon totaalisesti sekoamassa. Ajoin tänään apteekin ohi kun olin tulossa töistä, ja olin aivan siitä siihen etttä ratkean taas laksoihin.
Niillä sais painon kuntoon, sen tiedän jo. Mutta en halua tehdä sitä laksoilla, koska pelkään että Lucky saa tietää.
Niin ja Mussu (damn mun täytyy vaihtaa toi nimi :DDD) pyysi mut kaveriksi facebookissa eilen. En tiedä mitä se hakee takaa, mutta hyväksyin, koska pyysin petrinkin kaveriksi tässä vasta. Nyt se juttelee mulle, kyselee kuulumisia. Kysyin siltä, että miks se pyys mut kaveriksi, kun eikös sillä ollut se periaate että eksien kanssa ei olla väleissä, niin se vastas että oli, mut ei jaksa enää kiinnostaa... Mikä tätä mun maailmaa vaivaa? kaikki heittää aivan härän pyllyä
Mussulla ei mee oikein hyvin. Se on selvästi aika masentunu. Ja mie toitotin sille kuin hyvin mulla menee... Oonks mie oikeesti ihan hirveä ihminen?
Mulla on töitä (Teatterin narikasta sain! jipiiiiihhh!!!), mulla on asunto (kaupungista iso 54 neliöinen kaksio keskustasta, muutan perjantaina Luckyn kanssa!!!) mulla on rakastava ja ihana poikaystävä joka hyväksyy mut juuri tällaisena ja pitää mua hyvänä, mulla on kaikkea mitä ihminen voisi haluta, elämä paremmin ku ikinä mut silti joku mättää. En vaan voi hyväksyä itseäni. Haluaisin olla tyytyväinen mun painoon, ulkonäköön, olemukseen, elämään, mut en osaa. Ja se tuntuu väärältä koska oon oikeasti onnellinen kuitenkin. Tuntuu että oon totaalisesti sekoamassa. Ajoin tänään apteekin ohi kun olin tulossa töistä, ja olin aivan siitä siihen etttä ratkean taas laksoihin.
Niillä sais painon kuntoon, sen tiedän jo. Mutta en halua tehdä sitä laksoilla, koska pelkään että Lucky saa tietää.
Niin ja Mussu (damn mun täytyy vaihtaa toi nimi :DDD) pyysi mut kaveriksi facebookissa eilen. En tiedä mitä se hakee takaa, mutta hyväksyin, koska pyysin petrinkin kaveriksi tässä vasta. Nyt se juttelee mulle, kyselee kuulumisia. Kysyin siltä, että miks se pyys mut kaveriksi, kun eikös sillä ollut se periaate että eksien kanssa ei olla väleissä, niin se vastas että oli, mut ei jaksa enää kiinnostaa... Mikä tätä mun maailmaa vaivaa? kaikki heittää aivan härän pyllyä
Mussulla ei mee oikein hyvin. Se on selvästi aika masentunu. Ja mie toitotin sille kuin hyvin mulla menee... Oonks mie oikeesti ihan hirveä ihminen?
maanantai 21. lokakuuta 2013
No more lies, less the pain
Me kerrottiin Luckyn kanssa mun porukoille, niitten porukoille, Velulle... Nyt tärkeimmät tietää. Ja siihen jääköön. Me ollaan onnellisia. Meillä on kaikki hyvin.
Eilen oltiin katsomassa muutamaa bändiä eräässä ravintolassa ja Luckyn eksä oli siellä, tuli juttelemaan. Se on mun entinen luokkakaveri. Eikä se tienny meistä, en tiiä tietääkö vieläkään, enkä välttämättä haluakaan... Mutta joo, ilta oli ihana lukuunottamatta sitä hetkellistä masennusta, mikä Luckyyn iski tämän eksätempauksen vuoksi. Aiemmin illalla oltiin käyty teatterissa, syöty hyvää äitin tekemää ruokaa kotona, kaikki oli hyvin. Kaikki on ollut hyvin siitä asti kun alettiin Luckyn kanssa. Paino on pudonnut, en muista milloin iltapaino olisi ollut näin paljon vähemmän kuin aamupaino pitkään aikaan :)
Äiti uhkaa patistaa mut syömishäiriöisten vertaistukitoimintaan, mutta en halua mennä, minulla on kaikki hyvin, ei tämä syömättömyys ole minulle mikään ongelma. BMI:kin on vielä normaali.... (kyynel.)
Odotan vain että saan taas nähdä Luckyn ja painautua sen pehmeää ihoa vasten..
ps. sillä on vielä parempi kroppa kuin mussulla oli (tai on, mistäpä mie sen tietäisin. Se on kuitenki kuuleman mukaan laihtunu järkyttävästi, en mie halua että mun mies on luuranko.) Ja rakastan sen tatuointeja ja hiuksia ja käsivarsia ja rintaa ja selkää ja peppua ja varpaita ja hampaita ja silmiä ja kaikkea!
Lucky tekee kaikki ne asiat, on kaikkea sitä mitä pitääkin ja sitäkin mitä en edes osaisi kuvitella mieheltä. Mulla on niin hyvä olla. Tähän tunteeseen voisi vaikka tottua!
Eilen oltiin katsomassa muutamaa bändiä eräässä ravintolassa ja Luckyn eksä oli siellä, tuli juttelemaan. Se on mun entinen luokkakaveri. Eikä se tienny meistä, en tiiä tietääkö vieläkään, enkä välttämättä haluakaan... Mutta joo, ilta oli ihana lukuunottamatta sitä hetkellistä masennusta, mikä Luckyyn iski tämän eksätempauksen vuoksi. Aiemmin illalla oltiin käyty teatterissa, syöty hyvää äitin tekemää ruokaa kotona, kaikki oli hyvin. Kaikki on ollut hyvin siitä asti kun alettiin Luckyn kanssa. Paino on pudonnut, en muista milloin iltapaino olisi ollut näin paljon vähemmän kuin aamupaino pitkään aikaan :)
Äiti uhkaa patistaa mut syömishäiriöisten vertaistukitoimintaan, mutta en halua mennä, minulla on kaikki hyvin, ei tämä syömättömyys ole minulle mikään ongelma. BMI:kin on vielä normaali.... (kyynel.)
Odotan vain että saan taas nähdä Luckyn ja painautua sen pehmeää ihoa vasten..
ps. sillä on vielä parempi kroppa kuin mussulla oli (tai on, mistäpä mie sen tietäisin. Se on kuitenki kuuleman mukaan laihtunu järkyttävästi, en mie halua että mun mies on luuranko.) Ja rakastan sen tatuointeja ja hiuksia ja käsivarsia ja rintaa ja selkää ja peppua ja varpaita ja hampaita ja silmiä ja kaikkea!
Lucky tekee kaikki ne asiat, on kaikkea sitä mitä pitääkin ja sitäkin mitä en edes osaisi kuvitella mieheltä. Mulla on niin hyvä olla. Tähän tunteeseen voisi vaikka tottua!
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Shhieeet
Jooh elikkäs juuh...
Ollaan nyt sit tän Luckyn kans salaa yhdessä... :D Oon ollut nyt sen luona yötä useamman kerran ja eilettäin oltiin ottamassa kuppia... Ja yöllä ku tultii takas niille nii se teki meille ranskalaisia ja nugetteja rasvakeittimessä.. ja mie suunnilleen itkin ku piti syödä. Selitin sille että mulla on vaikeuksia ruuan kanssa, ja pyysin että se ei naurais mulle tai pakottais mua syömään jos en halua. Se katsoi mua niillä suurilla silmillään ja sanoi että ihan rauhassa vain, että ei ole pakko syödä kaikkea, tai mitään mutta että hän tulis tosi onnelliseksi jos maistaisin edes vähän...
Puhuttiin tosi syvällisiä. Kuinka samanlaisia me ollaan. Kuinka huonosti meitä on kohdeltu, ja kuinka ollaan molemmat sellaisia miellyttäjiä mieluummin kuin vaatijoita.
Ja seksi on upeaa!
Oon lihonnu. Koska ryyppääminen ja ruoka. Mutta minua se ei juuri tällä hetkellä kiinnosta. (OUTOA) Lucky sanoo että pari lisäkiloa ei tekis mulle mitään pahaa. Mutta se haluaa että oon tyytyväinen itseeni. Se haluaa että oon onnellinen, se toi mulle tänään aamukahvin sänkyyn... kuin hupsua :)
Se halii ja pitää huolta. Se ei syyllistä mua menneistä, koska ollaan oltu ystäviä jo tyyliin kolmisen vuotta, se tuntee mut ja mie tunnen sen. Me puhutaan entisestä elämästä, entisistä ihmisistä ja meistä. Niin outoa tulla hyväksytyksi.
Ollaan nyt sit tän Luckyn kans salaa yhdessä... :D Oon ollut nyt sen luona yötä useamman kerran ja eilettäin oltiin ottamassa kuppia... Ja yöllä ku tultii takas niille nii se teki meille ranskalaisia ja nugetteja rasvakeittimessä.. ja mie suunnilleen itkin ku piti syödä. Selitin sille että mulla on vaikeuksia ruuan kanssa, ja pyysin että se ei naurais mulle tai pakottais mua syömään jos en halua. Se katsoi mua niillä suurilla silmillään ja sanoi että ihan rauhassa vain, että ei ole pakko syödä kaikkea, tai mitään mutta että hän tulis tosi onnelliseksi jos maistaisin edes vähän...
Puhuttiin tosi syvällisiä. Kuinka samanlaisia me ollaan. Kuinka huonosti meitä on kohdeltu, ja kuinka ollaan molemmat sellaisia miellyttäjiä mieluummin kuin vaatijoita.
Ja seksi on upeaa!
Oon lihonnu. Koska ryyppääminen ja ruoka. Mutta minua se ei juuri tällä hetkellä kiinnosta. (OUTOA) Lucky sanoo että pari lisäkiloa ei tekis mulle mitään pahaa. Mutta se haluaa että oon tyytyväinen itseeni. Se haluaa että oon onnellinen, se toi mulle tänään aamukahvin sänkyyn... kuin hupsua :)
Se halii ja pitää huolta. Se ei syyllistä mua menneistä, koska ollaan oltu ystäviä jo tyyliin kolmisen vuotta, se tuntee mut ja mie tunnen sen. Me puhutaan entisestä elämästä, entisistä ihmisistä ja meistä. Niin outoa tulla hyväksytyksi.
tiistai 8. lokakuuta 2013
Oh god, mitä sä duunaat...
Viikonloppu. Huhhuh.. en paljon muuta sano. Erottiin mussun kans, aivan naurettavan asian takia, ei tunnu pahalta, vaan oikeestaan ihan hyvältä - ainaki vielä. Perjantaina olin juomassa, ja menin keskustaan yhen Annan kaverin luo yötä ku ei kukaan vieny mua kotii. Lauantaina menin juomaan -vaikka en ollu suunnitellu -koska
Yks vanha kaveri alkoi juttelee, se oli eronnu viime viikolla lähes kolmivuotisesta suhteestaan, sanoi olevansa vähä oudois fiiliksis ja halus tietää miten mie voin. noh, päätettii lähtee juhlistamaan sinkkuuttamme. Voisin kutsua häntä Luckyksi. Lucky tarjosi mulle juomat ku kaupassa mun kortti ei jostain syystä toiminu. Mentii niitten bändin treenikselle ja velu ja anna tuli myös ja joku kolmas. Juotiin niitä lonkkuja siinä sit ja lähettiin baariin. Lucky tarjosi. Tequilaa. Sanoin kyllä että en pysty juoda tequilaa, et mä kuolen jos juon sitä. No ne yllytti... Sit mä sammuin sinne baarin vessaan, mul on kertakaikkiaan muisti niin pimeenä että ei oo koskaan ikinä menny muisti noin. Lucky oli juossu ja ettiny mua ympäri kaupunkia ja soitellu kaikki ihmiset läpi, ja oli ollu tosi huolissaan. Lopulta mut löydettiin ja mun muistikuvat alkaa taksitolpalta, Lucky oli kantanu mut sinne, maksoi taksin ja mentiin treenikselle yöksi. Oksensin pari kertaa, mut Lucky piteli mun hiuksia ja silitti ja sanoi et kaikille käy joskus noin, et kyl tää tästä, kohta helpottaa.
Kun mun olo oli parantunu, suunniteltiin nukkumista. Mut VITTU siel oli kylmä. Vanha hallirakennus, ei mitään lämmitystä. Oltiin ihan lähekkäin ja koska pitkin iltaa, olin ollut varma että jotain muutakin on kiikarissa kuin pelkkää kaveruutta, myös omalta taholtani, huomasin pian suutelevamme ja noh.. voitte arvata loput.
Mut oon melkein varma et jotain on meneillään, koska seuraavana aamunakin vielä oltiin krhmhmhmmm ja sit se silitti mun hiuksia ja kroppaa ja sanoi jotain et oot tosi kiva tai jotain :P sit se vei mut kotiin...
Ollaan nyt juteltu fb:ssa ja se laittoi mulle sydämen hyvän yön toivotuksen jälkeen..
Siis ei oikeesti, tää tyyppi on mun veljen bändikaveri... Tyylii paras kaveri. Ja mä panen sitä.. Mitä tää elämä meinaa tehä mulle??
APUA
Nyt se laittaa mulle fb:ssä jotain niin kutkuttavaa, et lissään sen tänne:
Yks vanha kaveri alkoi juttelee, se oli eronnu viime viikolla lähes kolmivuotisesta suhteestaan, sanoi olevansa vähä oudois fiiliksis ja halus tietää miten mie voin. noh, päätettii lähtee juhlistamaan sinkkuuttamme. Voisin kutsua häntä Luckyksi. Lucky tarjosi mulle juomat ku kaupassa mun kortti ei jostain syystä toiminu. Mentii niitten bändin treenikselle ja velu ja anna tuli myös ja joku kolmas. Juotiin niitä lonkkuja siinä sit ja lähettiin baariin. Lucky tarjosi. Tequilaa. Sanoin kyllä että en pysty juoda tequilaa, et mä kuolen jos juon sitä. No ne yllytti... Sit mä sammuin sinne baarin vessaan, mul on kertakaikkiaan muisti niin pimeenä että ei oo koskaan ikinä menny muisti noin. Lucky oli juossu ja ettiny mua ympäri kaupunkia ja soitellu kaikki ihmiset läpi, ja oli ollu tosi huolissaan. Lopulta mut löydettiin ja mun muistikuvat alkaa taksitolpalta, Lucky oli kantanu mut sinne, maksoi taksin ja mentiin treenikselle yöksi. Oksensin pari kertaa, mut Lucky piteli mun hiuksia ja silitti ja sanoi et kaikille käy joskus noin, et kyl tää tästä, kohta helpottaa.
Kun mun olo oli parantunu, suunniteltiin nukkumista. Mut VITTU siel oli kylmä. Vanha hallirakennus, ei mitään lämmitystä. Oltiin ihan lähekkäin ja koska pitkin iltaa, olin ollut varma että jotain muutakin on kiikarissa kuin pelkkää kaveruutta, myös omalta taholtani, huomasin pian suutelevamme ja noh.. voitte arvata loput.
Mut oon melkein varma et jotain on meneillään, koska seuraavana aamunakin vielä oltiin krhmhmhmmm ja sit se silitti mun hiuksia ja kroppaa ja sanoi jotain et oot tosi kiva tai jotain :P sit se vei mut kotiin...
Ollaan nyt juteltu fb:ssa ja se laittoi mulle sydämen hyvän yön toivotuksen jälkeen..
Siis ei oikeesti, tää tyyppi on mun veljen bändikaveri... Tyylii paras kaveri. Ja mä panen sitä.. Mitä tää elämä meinaa tehä mulle??
APUA
Nyt se laittaa mulle fb:ssä jotain niin kutkuttavaa, et lissään sen tänne:
Mie vaan sitä että tuu loppuviikosta joku päivä meille?
Yöksi?
Sillee secretly!
Älä kerro kellekkää että tuut tänne!
Semmone meidän salaisuus!
Ihan vaan sen takia että Junior ei saa tietää!
Ja voitte olla niin varmoja että oon menossa!! Tää on jännääää!!!
maanantai 30. syyskuuta 2013
Läskiperse
En oo uskaltanu tänää käydä vaakalla. Oon lihonnu. Tunnen sen. Oon taas kohta samassa pisteessä ku mistä lähin. Kävin taas niin lähellä, mut silti se taas jää niin kauas. Otin 60 ml laktuloosia.. en usko että suoli ei tottus siihen. Kahteen päivään ei oo ollu maha millänskään.
Kävin ostamassa tänään tomaattimehua. Se maistuu ihan järkyttävälle. Mutta huomenna aloitan kolmipäiväisen mehudieetin sillä. Pakko laihtuu takas ne kilot. EN HALUU JOJOILLA ENÄÄ VITTU.
Musta tuntuu että en oo enää tärkee mussulle. Ei se enää soittele, ei laita viestii, ei häiritse fb:s. En mie oo enää kenellekään mitään. Ai niin. Pakko kertoo. Se eräs tuli tänään istuu aamulla aulassa pöytään mun kans ku ooteltii et luento alkaa. Pointtina on, et se ois voinu mennä sinne missä meijän luokan jätkät oli, ne joitten kaa sen oon yleensä nähny hengaavan. Se kattoi mua. Vedin mahaa sisään mutta musta tuntu et se kattoi jotenki lämpimästi. Sellaista katsetta en oo tuntenu vähään aikaan. That made my day worth livin'.
Mie oon tosi pahoillani että tää mun blogi on menny tällaseks angstaamiseksi. Mut oikeesti, pls, pyydän, koittakaa ymmärtää. En mie ikuisesti oo tällainen, lupaan sen. Lupaan teille tuloksia, ja onnellisuutta elämääni, silloin mulla on joku tavoite - antaa teille jotain takaisin siitä, että olette läsnä ja luette mun jorinoita.
Ps. Hain tänään mäkistä kaks juustoo ja ahmin ne autossa. En oksentanu. 660 kcal turhaa. Sen lisäksi ihan liikaa. Kalorit on helposti 2000 tältä päivältä. En oo oikeestaan viimepäiviltä laskenu niitä, ku niit on tuntunu olevan sopivasti, mutta tältä päivältä vaan tiedän ton.
Kävin ostamassa tänään tomaattimehua. Se maistuu ihan järkyttävälle. Mutta huomenna aloitan kolmipäiväisen mehudieetin sillä. Pakko laihtuu takas ne kilot. EN HALUU JOJOILLA ENÄÄ VITTU.
Musta tuntuu että en oo enää tärkee mussulle. Ei se enää soittele, ei laita viestii, ei häiritse fb:s. En mie oo enää kenellekään mitään. Ai niin. Pakko kertoo. Se eräs tuli tänään istuu aamulla aulassa pöytään mun kans ku ooteltii et luento alkaa. Pointtina on, et se ois voinu mennä sinne missä meijän luokan jätkät oli, ne joitten kaa sen oon yleensä nähny hengaavan. Se kattoi mua. Vedin mahaa sisään mutta musta tuntu et se kattoi jotenki lämpimästi. Sellaista katsetta en oo tuntenu vähään aikaan. That made my day worth livin'.
Mie oon tosi pahoillani että tää mun blogi on menny tällaseks angstaamiseksi. Mut oikeesti, pls, pyydän, koittakaa ymmärtää. En mie ikuisesti oo tällainen, lupaan sen. Lupaan teille tuloksia, ja onnellisuutta elämääni, silloin mulla on joku tavoite - antaa teille jotain takaisin siitä, että olette läsnä ja luette mun jorinoita.
Ps. Hain tänään mäkistä kaks juustoo ja ahmin ne autossa. En oksentanu. 660 kcal turhaa. Sen lisäksi ihan liikaa. Kalorit on helposti 2000 tältä päivältä. En oo oikeestaan viimepäiviltä laskenu niitä, ku niit on tuntunu olevan sopivasti, mutta tältä päivältä vaan tiedän ton.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Rengastettu nimetön turpoaa
Turvottaa. Paino nousi eilisestä ihanan pienestä kilolla tähän hetkeen. KILOLLA. Huomenna aloitan kolmen päivän mittaisen mehudieetin. Pelkkiä tuoremehuja. Ja laksat jatkuu. Tänäänkin oon ottanu 30 ml, aattelin ottaa lisää ku söin.. Ei oikeesti oo totta kuin suurta syyllisyyttä tunnen 50 kcal sisältävän pussikeiton syömisestä?? Jokin ei oo nyt oikein mun päässä, mut jollain sairaalla tavalla mä tykkään tästä. Tykkään olla kieroon kasvanut.
Sormus kiristää. Nesteitä on siis oikeesti tullu, jotenkin... Haluaisin ottaa tuon sormuksen pois. Tänään on taas sellanen fiilis että en halua olla loppuelämääni jumissa yhden ihmisen kanssa.
Mitä mulle oikein on tapahtumassa. Oon aivan kuin eri ihminen, en edes tunne itseäni enää. En edes sen vertaa mitä tunsin aiemmin...
Viilsin myös. Mutta vain yhden pienen viivan. Yhden kauniin punaisen viivan. Se sylki pieniä punaisia helmiä ulos, ja minä katselin niitä lumoutuneena... Pelkään itseäni.
Tänään lenkillä kävi jotain pelottavaa. Jalat ei vaan liikkuneet niinkuin minä olisin halunnut. Ne oli raskaat ja maa tuntui vetävän niitä aivan liikaa puoleensa. Purin hammasta ja pakotin ne liikkumaan. Seuraavaksi sydänalaa alkoi puristaa. En saanut henkeä. Silmissä sumeni. Olo oli kuin jostain pahimmasta painajaisesta... Onneksi se meni ohi.
Ois se ollu hauska ku oisin saanu jonku sydänkohtauksen keskellä mehtää eikä olis ollu ketään auttamassa, saati sitte jos joku mut ois löytäny nii oisin kai jo ollu mennyttä siinä vaiheessa. Ehkä alan lenkkeillä ihmisten ilmoilla...
Huomiseksi ois palautettavia tehtäviä, mutta en oo aloittanutkaan mitään niistä. Yhteen niistä tarttee kirjan, jota mulla ei ole. Hienosti menee tää yliopisto....
Sormus kiristää. Nesteitä on siis oikeesti tullu, jotenkin... Haluaisin ottaa tuon sormuksen pois. Tänään on taas sellanen fiilis että en halua olla loppuelämääni jumissa yhden ihmisen kanssa.
Mitä mulle oikein on tapahtumassa. Oon aivan kuin eri ihminen, en edes tunne itseäni enää. En edes sen vertaa mitä tunsin aiemmin...
Viilsin myös. Mutta vain yhden pienen viivan. Yhden kauniin punaisen viivan. Se sylki pieniä punaisia helmiä ulos, ja minä katselin niitä lumoutuneena... Pelkään itseäni.
Tänään lenkillä kävi jotain pelottavaa. Jalat ei vaan liikkuneet niinkuin minä olisin halunnut. Ne oli raskaat ja maa tuntui vetävän niitä aivan liikaa puoleensa. Purin hammasta ja pakotin ne liikkumaan. Seuraavaksi sydänalaa alkoi puristaa. En saanut henkeä. Silmissä sumeni. Olo oli kuin jostain pahimmasta painajaisesta... Onneksi se meni ohi.
Ois se ollu hauska ku oisin saanu jonku sydänkohtauksen keskellä mehtää eikä olis ollu ketään auttamassa, saati sitte jos joku mut ois löytäny nii oisin kai jo ollu mennyttä siinä vaiheessa. Ehkä alan lenkkeillä ihmisten ilmoilla...
Huomiseksi ois palautettavia tehtäviä, mutta en oo aloittanutkaan mitään niistä. Yhteen niistä tarttee kirjan, jota mulla ei ole. Hienosti menee tää yliopisto....
lauantai 28. syyskuuta 2013
Päivät puuroutuu harmaaks ku uusavuttoman äidin kaurapuuro
Mussu ei tullut viikonlopuksi tänne. Koska ei ollut kyytiä ja juna on liian kallis. Olen siis yksin pitkästä aikaa koko viikonlopun. Eilen menin käymää illalla tässä mun yhdessä lempparipaikassa, eräässä nuorisokahvilassa ja juttelin erkkatyöntekijän kanssa musiikista ja elämästä. Musta tuntuu että se tajuu kuin huonosti mulla on asiat tällä hetkellä, mut se ei vaan halua tai osaa auttaa mua. Mutta huomasin myös sen että enää en osaa itkeä.
Illalla menin kuppilaan, missä meijän ainejärjestö oli järkänny koti-ikävänhylkäämisbileet, ja mulla oli oikeestaan ihan hauskaa, en juonut liikaa, vaan aika soppelisti, ja koko illan pelkkää bisseä nii tänä aamuna ei ollu edes darraa. Tutustuin eilenillalla vähän paremmin erääseen, jota olen jostain syystä katsellut koulussa. En ymmärrä miksi teen niin, mutta pidän hänen tyylistään, puhetavastaan, olemuksestaan, ja eilen aloin pitää hänestä vielä vähän enemmän kun huomasin miten paljon meillä on yhteistä ja yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
En saisi tehdä niin, olenhan kihloissa. Mutta silti teen. Onneksi sain yöpaikan Annalta, muuten olisin kai mennyt hänen luo yöksi....
Pelottavaa. Mikä mua vaivaa?
Illalla menin kuppilaan, missä meijän ainejärjestö oli järkänny koti-ikävänhylkäämisbileet, ja mulla oli oikeestaan ihan hauskaa, en juonut liikaa, vaan aika soppelisti, ja koko illan pelkkää bisseä nii tänä aamuna ei ollu edes darraa. Tutustuin eilenillalla vähän paremmin erääseen, jota olen jostain syystä katsellut koulussa. En ymmärrä miksi teen niin, mutta pidän hänen tyylistään, puhetavastaan, olemuksestaan, ja eilen aloin pitää hänestä vielä vähän enemmän kun huomasin miten paljon meillä on yhteistä ja yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
En saisi tehdä niin, olenhan kihloissa. Mutta silti teen. Onneksi sain yöpaikan Annalta, muuten olisin kai mennyt hänen luo yöksi....
Pelottavaa. Mikä mua vaivaa?
Toivon ja odotan sitä niin kovasti että saisin pian sen asunnon. En vain kestä asua enää kotona. Haluan oman elämän. Kotona on liikaa houkutuksia. Nuudeleita. Sipsiä. Vaaleaa leipää. En halua syödä mitään. Haluan elää pelkällä ilmalla. Oon nyt joka päivä käyttäny sitä lactulos - nestettä, tuoteseloste sanoo että suoli ei totu siihen, ja sitä voi käyttää pitkäaikaisestikin. Se on halpaa. Ja maha tyhjenee. Tulee hyvä olo. Taidan olla koukussa...
Luulen että voisin lopettaa sen käytön sitten kun muutan pois, koska silloin ei tarvitse syödä enää. Tai ainakin käyttäisin sitä vain silloin tällöin. Ainoa huono puoli siinä on, että maha on järkyttävän kipeä ja rupsuja tulee lähes koko ajan (voin kertoa että luennolla istuminen paikoillaan ja aloillaan on vaikeaa ku mahasta kuuluu vaikka mitä ja ilmaa ei voi päästää ulos). Anteeksi, en tarkoita mainostaa tuota lääkettä, halusin vain (niinkuiin aiemminkin olen blogissani maininnut) olla rehellinen siitä mitä teen ja käytän ja mitä siitä seuraa.
Saisinpa jo sen oman kämpän...
torstai 26. syyskuuta 2013
Would it matter at all?
If I wasn't here tomorrow,
Would anybody care?
If my time was up, I'd wanna know,
You were happy I was there;
If I wasn't here tomorrow,
Would anyone lose sleep?
If I wasn't hard and hollow,
Then maybe you would miss me...
I know I'm a mess and I wanna be someone,
Someone that I'd like better;
I can never forget,
So don't remind me of it forever...
What if I just pulled myself together?
Would it matter at all?
What if I just tried not to remember?
Would it matter at all?
All the chances that have passed me by,
Would it matter if I gave it one more try?
Would it matter at all?
If I wasn't here tomorrow,
Would anybody care?
Still stuck inside this sorrow,
I got nothin' and going nowhere;
I know I'm a mess and I wanna be someone,
Someone that I'd like better;
I can never forget,
So don't remind me of it forever...
What if I just pulled myself together?
Would it matter at all?
What if I just tried not to remember?
Would it matter at all?
All the chances that have passed me by,
Would it matter if I gave it one more try?
Would it matter at all?
I know I'm a mess and I wanna be someone,
Someone that I'd like better;
Can you help me forget?
Don't wanna feel like this forever...
Forever!
What if I just pulled myself together?
Would it matter at all?
What if I just tried not to remember?
Would it matter at all?
All the chances that have passed me by,
Would it matter if I gave it one more try?
If I left tomorrow,
Would anybody care?
Stuck in this sorrow,
Going nowhere;
All the chances that have passed me by,
Would it matter if I gave it one more try?
Would it matter at all?
Skillet - Would It Matter
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Toiset päivät ovat parempia kuin toiset, kyllä sen ymmärrät
Tekis mieli itkeä. Kaikki on tuntunut tänään niin kovin etäiseltä.
Kyyneleitä ei vaan tuu, oon jotenkin niin turta. Kävin ostaan laksatiivistä nestettä apteekista. Ei oo varmaan hyväksi ottaa täyttä annosta näin illalla juuri antibiootin otettuani... but there's no fuck to be given. Mussu on jotenkin etäinen. Kaikki on.
Juttelin tänään erään tutun kanssa, ja olin pitkästä aikaa oma itseni. Luulisin? Ainakin uskon vahvasti että olin se, joksi joskus tunsin itseni. Mutta kaikki loppuu aikanaan, niin myös se juttutuokio ja harmaus palasi.
Haluaisin vain käpertyä omaan epätoivooni, nukkua pois. Tää masennusfiilis ei oo aikoihin ollu näin korkee. Haluaisin vain olla vapaa. Tekemään mitä itse haluan, olla tekemättä mitään. Unohtua omiin ajatuksiin, vaipua uneen...
Anteeksi näistä ajatuksista. Tänään ei vaan oo ollu vahva päivä. Toivottavasti huomenna on parempi...
Kyyneleitä ei vaan tuu, oon jotenkin niin turta. Kävin ostaan laksatiivistä nestettä apteekista. Ei oo varmaan hyväksi ottaa täyttä annosta näin illalla juuri antibiootin otettuani... but there's no fuck to be given. Mussu on jotenkin etäinen. Kaikki on.
Juttelin tänään erään tutun kanssa, ja olin pitkästä aikaa oma itseni. Luulisin? Ainakin uskon vahvasti että olin se, joksi joskus tunsin itseni. Mutta kaikki loppuu aikanaan, niin myös se juttutuokio ja harmaus palasi.
Haluaisin vain käpertyä omaan epätoivooni, nukkua pois. Tää masennusfiilis ei oo aikoihin ollu näin korkee. Haluaisin vain olla vapaa. Tekemään mitä itse haluan, olla tekemättä mitään. Unohtua omiin ajatuksiin, vaipua uneen...
Anteeksi näistä ajatuksista. Tänään ei vaan oo ollu vahva päivä. Toivottavasti huomenna on parempi...
tiistai 24. syyskuuta 2013
Kofeiinihumala on mun uusi jumala
Tänään. Join huomaamattani 12 kupillista kahvia. Tuossa iltapäiväviiden aikoihin alkoi tärisyttää ja sydän tykyttää. Ajattelin että eräs vastenmielinen henkilö samassa tilassa kanssani oli aiheuttanut minussa kyseisen reaktion, mutta kotiin päästyäni totesin että ei tämä nyt ole normaalia. Otin tämän päiväisen antibiootin ja aloin katsella youtubesta videoita. Yhtäkkiä mahassa alkoi tuntua samalta, kuin vesilasiin olisi pudotettu poretabletti. Huimasi ja sydämeen sattui. Hiipparoin vessaan ja lysähdin lattialle. Ei aikaakaan kun jo halasin pyttyä. Sinne meni sekin antibiootti... Oli aivan järjettömän huono olo, ja ajattelin että koitan nukkua sen pahan pois. Ei tietenkään onnistunut, kun pitkälleen asettuminen nosti vatsahapot kurkkuun. Pönkkäsin itseni tyynyillä istuvaan asentoon ja yritin levätä ja saada pulssin tasoittumaan. S tuli kysymään että onko kaikki hyvin, ja onnistuin selittämään tärinäni lomasta että vissiin kofeiinimyrkytys.
Nyt illalla alkaa vähän helpottaa. Huvikseni kävin vaa'alla, jolla en ole vieraillut viikkoon, koska en ole vain kestänyt nähdä niitä numeroita... Mutta paino oli pysynyt samassa numerossa, vaikka tässä välissä onkin ollut S:n rippijuhlat ja tullut syötyä pitsaa ym. Huokaisin helpotuksesta, vaikka uskonkin että paino on huomenna taas noussu kun nestetasapainot korjautuu... en halua..
... Jouduin tekeen vyöhön uuden reijän. Ehkä se on venyny käytössä?
Minun ja mussun kihlajaiskahvit pidetään kai tänäviikonloppuna. Haluaisin olla kilon keveämpi silloin. Onnistuisikohan se? Voisin paastota lauantaihin asti. Lisää kofeiinihumalaa ja soodastream-vettä. Pystyn siihen.
I'll make it happen.
Nyt illalla alkaa vähän helpottaa. Huvikseni kävin vaa'alla, jolla en ole vieraillut viikkoon, koska en ole vain kestänyt nähdä niitä numeroita... Mutta paino oli pysynyt samassa numerossa, vaikka tässä välissä onkin ollut S:n rippijuhlat ja tullut syötyä pitsaa ym. Huokaisin helpotuksesta, vaikka uskonkin että paino on huomenna taas noussu kun nestetasapainot korjautuu... en halua..
... Jouduin tekeen vyöhön uuden reijän. Ehkä se on venyny käytössä?
Minun ja mussun kihlajaiskahvit pidetään kai tänäviikonloppuna. Haluaisin olla kilon keveämpi silloin. Onnistuisikohan se? Voisin paastota lauantaihin asti. Lisää kofeiinihumalaa ja soodastream-vettä. Pystyn siihen.
I'll make it happen.
keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Painoo putoo ja uus numero!
Iltaa vaan kaikille, oon niiiiin happy!! Paino on pudonnut päivän aikana 100g, vaikka oon syönyt ja juonut vaikka mitä!? nyt voin viimein laittaa rastin tuohon 45 kg saavutettu! Kunhan nyt en lihoa niin oon niin loistavasti matkalla täydellisyyteen :) Eipä mulla muuta, mussun kanssaki on menny hyvin.
Mua vaan pelottaa et se on kohta aivan anorektinen koska sillä ei oo ruokaa siellä oulussa, eikä se muutenkaa syö siellä paljon mitään.. ei koulussa ja kotona vaan leipää ja rahkaa :( mun adonis on kohta luuranko....
Mua vaan pelottaa et se on kohta aivan anorektinen koska sillä ei oo ruokaa siellä oulussa, eikä se muutenkaa syö siellä paljon mitään.. ei koulussa ja kotona vaan leipää ja rahkaa :( mun adonis on kohta luuranko....
... Kauniita pieniä, minäkin vielä joskus :)
tiistai 17. syyskuuta 2013
pistä lintu häkkiin
Ja taas mennään.
Kuumeilu on jatkunut ja oon kertakaikkisen uupunut. Paino on pudonnut nyt tän sairastelun aikana puolitoista kiloa! (se ois hyvä juttu jollen ois lihonnu aiemmin... ) En oo pystyny syömään oikeastaan mitään, ja koska mun maha ei yksinkertaisesti kestä ibuprofeiinia, mikään ei siis oikein oo ehtiny imeytyy siitä vähäisestä ruuasta. Kätevää, ei tartte syyä laksatiivejä ku pelkkä burana aiheuttaa isomman reaktion. Se vaan että parantuminen ei näytä hyvältä.
Kävin tänä aamuna YTHS:llä (ylioppilasterveydenhuoltosäätiö), ja pika crp näytti 177. Ei paha mutta sitte piti tutkia että onko virus vai bakteeri ku virukset ei yleensä nosta niin korkealle noita tulehdusarvoja. Noh seurantaan, perjantaina uudestaan. Sain duact reseptin tukkoisuuteen mutta muuta ei käteen jääny siitäkään reissusta. Jos sitä sitte koittais parantua kotikonstein....
Tänään on onneksi vapaapäivä, mutta huomenna pitäis taas jaksaa kouluun.
Perjantaina sattui muuten tosi outoa. Mussu tuli oulusta, ja kävin hakee sen autolla sen porukoilta meille. Se oli jostain suuttunu, näin sen, mutta se ei suostunu kertoon et mikä sil on hätänä. Meille kun päästiin, sanoin että jos et nyt ala laulaa et mikä sul on hätänä niin voit lähtee käveleen. Että en jaksa sairaana mitään mököttämistä ilman syytä.
- Ei vastausta
Menin laittaan petivaatteita sänkyyn, ja sit mussu tuli sängylle makoileen. Ei vieläkään sanaakaan. Pyysin vielä viimeisen kerran vastausta siihen, että mikä mussulla on hätänä ku on sellanen örrimörri. Mussu sanoi, että ei mikään, mennään iltapalalle. Sanoin että jaa ja joo, ja aloin katsoa fb:sta päivityksen jonka M oli tehnyt seinälleni. Mussu oli jo tässä vaiheessa yläkerrassa. Huomasin fb:n sivupalkissa, "ihmisiä joita saatat tuntea" -palkissa Petrin. Hetkeksi jäädyin, mietin että miten voi olla mahdollista, että minun blokkaamani ihminen on yllättäen taas näkyvillä. Yritin blokata hänet, mutta fb herjasi että on liian aikaista blokata uudestaan. Että pitäisi odottaa 48h. Siinä vaiheessa mulle valkeni, miksi mussu oli ollu niin kummallinen, ja miten petri liittyi tähän. Mussu oli murtautunut mun faceen, käynyt unblokkaamassa petrin ja stalkannu sitä mun käyttäjänä, varmaan varmistaakseen että meillä ei ole mitään käynnissä.
En tosiaan tiedä mitä tunsin kun rymistelin ylös ja kiskoin mussun ylös sohvasta ja sanoin vihaani niellen "mulle alkaa valjeta tää homma" Mussu vaan totesi "Mennäänkö alas, ei kehtaa riidellä täällä kaikkien näkösällä"
Takaisin mun huoneeseen päästyämme paiskasin oven kiinni ja osoitin sormella läppärinnäyttöä, jossa yhä vilkkui facebookin laatikko joka estää mua blokkaamasta petriä.
Mussu nauroi.
Kysyin että mitä helvettiä.
Mussu sanoi että halusi varmistaa että mulla ei oo mitään salattavaa facebookissa.
Minä huusin suun täydeltä kirosanoja sen naamalle, siitä kuinka ihan vitun sama koko mussu mulle on, kuinka turhauttaa kun se ei luota ja tekee tällasta selän takana, vielä sen jälkeen ku on kihlannut minut.
Mussu otti kiinni mun olkapäistä ja koitti rauhoittaa. Minä huusin jotain lisää, revin siltä silmälasit päästä ja olin lyödä. Kirosin koko meidän suhteen ja latelin tulemaan kuinka mussu haluaa vain satuttaa, aina nostaa pystyyn ja kaataa taas. Kiskoin sormuksen sormesta nakkasin sen pitkin seiniä.Vannoin, että tämä oli tässä, huusin, että painu vittuun, lähe käveleen... jne. Koitin työntää mussun pois, mutta onnistuin vain raapimaan sen käsivarren vereslihalle. Siinä vaiheessa mussu tarttui kiinni ja piti lujasti.
Se katsoi mua silmiin, ja sanoi. "Pikka, mä pelkään."
Sitten taas tapani mukaan murenin, ja koko mun vahva olemus oli hetkessä kadonnut. Mussu otti syliin ja vakuutteli että kaikki on hyvin. Ja minä uskoin. Taas.
Kyllä me saatiin sovittua tuo, ja kaikki jatkuu ennallaan, mutta kyllä tuo jää kaivertamaan.
Ja mua pelottaa... En oo koskaan ollut väkivaltainen muita kuin itseäni kohtaan. Ehkä mussun henkinen väkivalta mua kohtaan tekee musta väkivaltaisen käytökseltäni? Mutta en minä koskaan... Tosin olen sanonut sen aina, en voisi satuttaa mitenkään sitä ketä rakastan...
Kuumeilu on jatkunut ja oon kertakaikkisen uupunut. Paino on pudonnut nyt tän sairastelun aikana puolitoista kiloa! (se ois hyvä juttu jollen ois lihonnu aiemmin... ) En oo pystyny syömään oikeastaan mitään, ja koska mun maha ei yksinkertaisesti kestä ibuprofeiinia, mikään ei siis oikein oo ehtiny imeytyy siitä vähäisestä ruuasta. Kätevää, ei tartte syyä laksatiivejä ku pelkkä burana aiheuttaa isomman reaktion. Se vaan että parantuminen ei näytä hyvältä.
Kävin tänä aamuna YTHS:llä (ylioppilasterveydenhuoltosäätiö), ja pika crp näytti 177. Ei paha mutta sitte piti tutkia että onko virus vai bakteeri ku virukset ei yleensä nosta niin korkealle noita tulehdusarvoja. Noh seurantaan, perjantaina uudestaan. Sain duact reseptin tukkoisuuteen mutta muuta ei käteen jääny siitäkään reissusta. Jos sitä sitte koittais parantua kotikonstein....
Tänään on onneksi vapaapäivä, mutta huomenna pitäis taas jaksaa kouluun.
Perjantaina sattui muuten tosi outoa. Mussu tuli oulusta, ja kävin hakee sen autolla sen porukoilta meille. Se oli jostain suuttunu, näin sen, mutta se ei suostunu kertoon et mikä sil on hätänä. Meille kun päästiin, sanoin että jos et nyt ala laulaa et mikä sul on hätänä niin voit lähtee käveleen. Että en jaksa sairaana mitään mököttämistä ilman syytä.
- Ei vastausta
Menin laittaan petivaatteita sänkyyn, ja sit mussu tuli sängylle makoileen. Ei vieläkään sanaakaan. Pyysin vielä viimeisen kerran vastausta siihen, että mikä mussulla on hätänä ku on sellanen örrimörri. Mussu sanoi, että ei mikään, mennään iltapalalle. Sanoin että jaa ja joo, ja aloin katsoa fb:sta päivityksen jonka M oli tehnyt seinälleni. Mussu oli jo tässä vaiheessa yläkerrassa. Huomasin fb:n sivupalkissa, "ihmisiä joita saatat tuntea" -palkissa Petrin. Hetkeksi jäädyin, mietin että miten voi olla mahdollista, että minun blokkaamani ihminen on yllättäen taas näkyvillä. Yritin blokata hänet, mutta fb herjasi että on liian aikaista blokata uudestaan. Että pitäisi odottaa 48h. Siinä vaiheessa mulle valkeni, miksi mussu oli ollu niin kummallinen, ja miten petri liittyi tähän. Mussu oli murtautunut mun faceen, käynyt unblokkaamassa petrin ja stalkannu sitä mun käyttäjänä, varmaan varmistaakseen että meillä ei ole mitään käynnissä.
En tosiaan tiedä mitä tunsin kun rymistelin ylös ja kiskoin mussun ylös sohvasta ja sanoin vihaani niellen "mulle alkaa valjeta tää homma" Mussu vaan totesi "Mennäänkö alas, ei kehtaa riidellä täällä kaikkien näkösällä"
Takaisin mun huoneeseen päästyämme paiskasin oven kiinni ja osoitin sormella läppärinnäyttöä, jossa yhä vilkkui facebookin laatikko joka estää mua blokkaamasta petriä.
Mussu nauroi.
Kysyin että mitä helvettiä.
Mussu sanoi että halusi varmistaa että mulla ei oo mitään salattavaa facebookissa.
Minä huusin suun täydeltä kirosanoja sen naamalle, siitä kuinka ihan vitun sama koko mussu mulle on, kuinka turhauttaa kun se ei luota ja tekee tällasta selän takana, vielä sen jälkeen ku on kihlannut minut.
Mussu otti kiinni mun olkapäistä ja koitti rauhoittaa. Minä huusin jotain lisää, revin siltä silmälasit päästä ja olin lyödä. Kirosin koko meidän suhteen ja latelin tulemaan kuinka mussu haluaa vain satuttaa, aina nostaa pystyyn ja kaataa taas. Kiskoin sormuksen sormesta nakkasin sen pitkin seiniä.Vannoin, että tämä oli tässä, huusin, että painu vittuun, lähe käveleen... jne. Koitin työntää mussun pois, mutta onnistuin vain raapimaan sen käsivarren vereslihalle. Siinä vaiheessa mussu tarttui kiinni ja piti lujasti.
Se katsoi mua silmiin, ja sanoi. "Pikka, mä pelkään."
Sitten taas tapani mukaan murenin, ja koko mun vahva olemus oli hetkessä kadonnut. Mussu otti syliin ja vakuutteli että kaikki on hyvin. Ja minä uskoin. Taas.
Kyllä me saatiin sovittua tuo, ja kaikki jatkuu ennallaan, mutta kyllä tuo jää kaivertamaan.
Ja mua pelottaa... En oo koskaan ollut väkivaltainen muita kuin itseäni kohtaan. Ehkä mussun henkinen väkivalta mua kohtaan tekee musta väkivaltaisen käytökseltäni? Mutta en minä koskaan... Tosin olen sanonut sen aina, en voisi satuttaa mitenkään sitä ketä rakastan...
torstai 12. syyskuuta 2013
Siedän sitä, tiedät sen
Hmm, noniin :D
Taas pn ehtiny vierähtää tovonen liian pitkään ennen ku oon päässy kirjottelee tänne. Osittain johtuu siitä, että mulla on ollu tosi pitkiä päiviä koulussa ja en oo sitte enää illalla jaksanu avata konetta näissä asioissa ja syventyä pohdiskelemaan elämää.
Mistähän aloittaisin? No vaikka siitä, että mussu kosi minua viikko sitten! KYLLÄ! tosi outoa... Vastasin tietysti myöntävästi ja nyt sitä ollaan sitte aikustenkuvalla kihloissa. Oon ollu onnelisempi kuin koskaan, ja olo on tuntunut kevyeltä. Koulussa olen syönyt aina kasvisvaihtoehdon, kunnes tällä viikolla huomasin että yliopistomme kahvilassa on täydellisen ihania salaatteja, joita saa syödä samaan hintaan kuin kouluruokaa. Olen siis vaihtanut täysin "raakaruokaan". Kukaan ei itseni lisäksi tiedä siitä, muut luulevat että syön salaatteja vain välipalamielessä ja tyyliin kotonani lämmintä ruokaa.
Eilen oli fuksiaiset (= uusien opiskelijoiden bileet joissa pitää pukeutua hassusti jonkun tietyn teeman mukaan ja kiertää rasteja, lopuksi mennään baariin), ja tottakai halusin osallistua. Sanoin siitä mussullekin, mutta mussun mielestä se EI ollut hyvä ajatus, koska hän ei luota minuun. Menin kuitenkin, ja meidän ryhmällä oli teemana pukeutua ja käyttäytyä kuin maataloustyöntikijät. No, me voitettiin ne fuckin fuksiaiset! Oli niin mahti fiilis, etten halunnut noudattaa mussun antamia ohjeita olla juomatta ja menemättä baariin.
Mielestäni olin ansainnut sen, ja olihan mussukin ekalla viikolla juhlimassa omien luokkakavereittensa kanssa?!
Mussu sanoi että meidän kihlaus purkautuu ja muuta kaikkea kauheaa koska olen epäluotettava ja toimin vasten hänen tahtoaan ja ennen kaikkea selän takana.... Itkin aika kovasti eilenyöllä, ainakin siitä päätellen ettei silmät oikeasti auenneet aamulla, ne oli oikeasti turvonneet niin järkyttäviksi.
Lähdin jo puolen yön jälkeen pois, mutta kyytiä odotellessani ja mussun kanssa puhelimessa puhuessani palelluin pahasti (koska koko päivän oli satanut vettä ja vaatteet oli märät ja yöllä oli kylmä) ja nyt olo on yhtäaikaa äärimäisen ällöttävä, darrainen ja vilustunut. Tänään en oo saattanut syödä muuta kuin buranan, mikä sinällään on ihan jees, oon vaan nukkunut. Tänään ois ollut luento, mutta en vain saattanut mennä, ei siksi että oli pieni krapula vaan siksi että olo oli ja on edelleen hyvin kuumeinen, ja pyörällä olisi pitänyt sotkea se reilu 10 kilsaa suuntaansa.
Katsoin parhaaksi jäädä nukkumaan.
Olihan tuota asiaa näköjään taas jonkin verran.
En nyt jaksa ettiä mitään kuvia tähän, mutta kuvitelkaa jotain nättiä :D
Taas pn ehtiny vierähtää tovonen liian pitkään ennen ku oon päässy kirjottelee tänne. Osittain johtuu siitä, että mulla on ollu tosi pitkiä päiviä koulussa ja en oo sitte enää illalla jaksanu avata konetta näissä asioissa ja syventyä pohdiskelemaan elämää.
Mistähän aloittaisin? No vaikka siitä, että mussu kosi minua viikko sitten! KYLLÄ! tosi outoa... Vastasin tietysti myöntävästi ja nyt sitä ollaan sitte aikustenkuvalla kihloissa. Oon ollu onnelisempi kuin koskaan, ja olo on tuntunut kevyeltä. Koulussa olen syönyt aina kasvisvaihtoehdon, kunnes tällä viikolla huomasin että yliopistomme kahvilassa on täydellisen ihania salaatteja, joita saa syödä samaan hintaan kuin kouluruokaa. Olen siis vaihtanut täysin "raakaruokaan". Kukaan ei itseni lisäksi tiedä siitä, muut luulevat että syön salaatteja vain välipalamielessä ja tyyliin kotonani lämmintä ruokaa.
Eilen oli fuksiaiset (= uusien opiskelijoiden bileet joissa pitää pukeutua hassusti jonkun tietyn teeman mukaan ja kiertää rasteja, lopuksi mennään baariin), ja tottakai halusin osallistua. Sanoin siitä mussullekin, mutta mussun mielestä se EI ollut hyvä ajatus, koska hän ei luota minuun. Menin kuitenkin, ja meidän ryhmällä oli teemana pukeutua ja käyttäytyä kuin maataloustyöntikijät. No, me voitettiin ne fuckin fuksiaiset! Oli niin mahti fiilis, etten halunnut noudattaa mussun antamia ohjeita olla juomatta ja menemättä baariin.
Mielestäni olin ansainnut sen, ja olihan mussukin ekalla viikolla juhlimassa omien luokkakavereittensa kanssa?!
Mussu sanoi että meidän kihlaus purkautuu ja muuta kaikkea kauheaa koska olen epäluotettava ja toimin vasten hänen tahtoaan ja ennen kaikkea selän takana.... Itkin aika kovasti eilenyöllä, ainakin siitä päätellen ettei silmät oikeasti auenneet aamulla, ne oli oikeasti turvonneet niin järkyttäviksi.
Lähdin jo puolen yön jälkeen pois, mutta kyytiä odotellessani ja mussun kanssa puhelimessa puhuessani palelluin pahasti (koska koko päivän oli satanut vettä ja vaatteet oli märät ja yöllä oli kylmä) ja nyt olo on yhtäaikaa äärimäisen ällöttävä, darrainen ja vilustunut. Tänään en oo saattanut syödä muuta kuin buranan, mikä sinällään on ihan jees, oon vaan nukkunut. Tänään ois ollut luento, mutta en vain saattanut mennä, ei siksi että oli pieni krapula vaan siksi että olo oli ja on edelleen hyvin kuumeinen, ja pyörällä olisi pitänyt sotkea se reilu 10 kilsaa suuntaansa.
Katsoin parhaaksi jäädä nukkumaan.
Olihan tuota asiaa näköjään taas jonkin verran.
En nyt jaksa ettiä mitään kuvia tähän, mutta kuvitelkaa jotain nättiä :D
tiistai 27. elokuuta 2013
Yesterday love was such an easy game to play
Eilen oli täydellinen nollapäivä. Eli nollakalorit, ja sitten vielä kävin yhden kaverin luona sompailemassa pyörällä ja polkemista tuli eiliseltä yhteensä 22km. JES! Oli oikeesti niin hyvä olo illalla, täydellinen paasto. Pahan henkisen olon vuoksi ei ollut lainkaan ruokahalua joten paasto ei ollut lainkaan vaikea.
Illalla olin jo sängyssä klo 23, ja täysin valmiina unille, ja itseasiassa nukahdinkin jo, kun heräsin mussun soittoon puolen yön aikaan.
Mussu oli ollut kiertämässä baareja muiden talousopiskelijoiden kanssa ja nyt päättänyt olevansa turhan humalassa ja lähteä kotiin (matkaa n. 6km). Mussu alkoi selittää juopuneella äänellä, keihin kaikkiin oli tutustunut ja mitä kaikkea oli juonut. Yritin ehdottaa että puhuttaisi huomenna, koska mussu oli herättänyt minut ja mulla olis aikainen herätys. Mussu kuitenkin vaati että pitäisin hänelle seuraa sen aikaa että saa käveltyä asunnolleen. Puoliunessa kuuntelin selityksiä baareista, ihmisistä, hänen tutkinnostaan, syytöksiä siitä että hän on yksinäinen ja surullinen koska en halunnut muuttaa hänen kanssaan... Sitten se itki että se rakastaa minua niin paljon ettei osaa elää ilman minua, että se lopettaa sen koulun ja tulee mun luo.
Lopulta hän pääsi perille, sanoi hyvät yöt, rakastan sinua, ja lopetti puhelun. Minä en saanut unta, vaan ajattelin että minä olen paska. Olen täys paska, sillä taiteet ei oo mikään oikea yliopistotutkinto. Pitäis olla jossain oikiksessa, lääkiksessä tai kauppiksessa että voisin saada arvostusta osakseni. Nukahdin kai silloin kun silmät olivat turvonneet umpeen.
Tänään alkoi sitten se yliopisto. Mahtavaahan siellä oli, mulla on yks tosi hyvä kaveri samassa koulutusohjelmassa ja musta tuntuu että teollinen muotoilu on just se mun ala, sittenkin.
Se vaan että mussu soitti kun olin pyöräilemässä kotiin, ja suunnilleen haukkui mun alan ja jatkoi valittamista siitä, että otin paikan vastaan. Se sanoo että mä muka vihaan sitä ja en rakasta sitä koska en tullut sen mukana ouluun. Sen mielestä oon taidehippi joka valmistuu työttömäksi... Tuli niin paha mieli tuosta, vaikka säteilin hyvää oloa vielä koululta lähtiessäni. Enhän mie koskaan kyseenalaistanut sitä että se halusi hakea ouluun...
Noh, mutta pitää vain jaksaa. Ehkä kaikki helpottaa? Ehkä mussu ymmärtää että tää mun koulu on mulle yhtä tärkeä kuin se kauppatieteellinen sille....
Illalla olin jo sängyssä klo 23, ja täysin valmiina unille, ja itseasiassa nukahdinkin jo, kun heräsin mussun soittoon puolen yön aikaan.
Mussu oli ollut kiertämässä baareja muiden talousopiskelijoiden kanssa ja nyt päättänyt olevansa turhan humalassa ja lähteä kotiin (matkaa n. 6km). Mussu alkoi selittää juopuneella äänellä, keihin kaikkiin oli tutustunut ja mitä kaikkea oli juonut. Yritin ehdottaa että puhuttaisi huomenna, koska mussu oli herättänyt minut ja mulla olis aikainen herätys. Mussu kuitenkin vaati että pitäisin hänelle seuraa sen aikaa että saa käveltyä asunnolleen. Puoliunessa kuuntelin selityksiä baareista, ihmisistä, hänen tutkinnostaan, syytöksiä siitä että hän on yksinäinen ja surullinen koska en halunnut muuttaa hänen kanssaan... Sitten se itki että se rakastaa minua niin paljon ettei osaa elää ilman minua, että se lopettaa sen koulun ja tulee mun luo.
Lopulta hän pääsi perille, sanoi hyvät yöt, rakastan sinua, ja lopetti puhelun. Minä en saanut unta, vaan ajattelin että minä olen paska. Olen täys paska, sillä taiteet ei oo mikään oikea yliopistotutkinto. Pitäis olla jossain oikiksessa, lääkiksessä tai kauppiksessa että voisin saada arvostusta osakseni. Nukahdin kai silloin kun silmät olivat turvonneet umpeen.
Tänään alkoi sitten se yliopisto. Mahtavaahan siellä oli, mulla on yks tosi hyvä kaveri samassa koulutusohjelmassa ja musta tuntuu että teollinen muotoilu on just se mun ala, sittenkin.
Se vaan että mussu soitti kun olin pyöräilemässä kotiin, ja suunnilleen haukkui mun alan ja jatkoi valittamista siitä, että otin paikan vastaan. Se sanoo että mä muka vihaan sitä ja en rakasta sitä koska en tullut sen mukana ouluun. Sen mielestä oon taidehippi joka valmistuu työttömäksi... Tuli niin paha mieli tuosta, vaikka säteilin hyvää oloa vielä koululta lähtiessäni. Enhän mie koskaan kyseenalaistanut sitä että se halusi hakea ouluun...
Noh, mutta pitää vain jaksaa. Ehkä kaikki helpottaa? Ehkä mussu ymmärtää että tää mun koulu on mulle yhtä tärkeä kuin se kauppatieteellinen sille....
Yesterday, all my troubles seemed so far away
Now it looks as though they're here to stay
Oh, I believe in yesterday
Suddenly I'm not half the man I used to be
There's a shadow hanging over me
Oh, yesterday came suddenly
Why she had to go
I don't know, she wouldn't say
I said something wrong
Now I long for yesterday
Yesterday love was such an easy game to play
Now I need a place to hide away
Oh, I believe in yesterday
Whyd she have to go?
I don't know, she wouldn't say
I said something wrong
Now I long for yesterday
Yesterday love was such an easy game to play
Now I need a place to hide away
Oh, I believe in yesterday
Beatles - Yesterday
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Anna pois itkuista puolet, hetkeks vielä tänne jää
Tulin juuri kotiin iltajunalla. Mussu jäi Ouluun. Nielin kyyneliä koko junamatkan ajan, ja kun isä oli asemalla vastassa niin autossa ne kyyneleet tuli. Piilottelin niitä huiviin ja huppuun ja kämmeneen, eikä isä huomannut ja kotiin päästyämme se paineli suorinta tietä nukkumaan.
Kuin paha olo voi olla? En tiedä miten päin olisi, tuntuu niinkuin oltaisiin erottu, tai että mut olisi jätetty, mutta silti rakkaus polttaa niin kovasti.
Mie feidaan sen teollisen muotoilun paikan tuolla yliopistossa ja muutan ouluun. En voi kestää ajatusta että ollaan niin järjettömän pitkän matkan päässä toisistamme ja että ei nähdä kuin ehkä kerran kuussa..
Itkettää. Meen nukkumaan, tai toisin sanoen pyörimään itkuisena lakanoissani.
tiistai 20. elokuuta 2013
Nälkäpeliä
Kuin yksinäistä voi olla? Eilen yksinäisyydessäni koitin miettiä, että voisinkohan soittaa jollekin, että lähtisi kahville kanssani, mutta tajusin, että kaikki, oikeesti kaikki mun ystävät on muuttaneet pois. Anna ja Velu on ainoat joitten kans enää hengaan. Ja niillä oli romanttinen ilta joten en halunnut tuppaantua pikkuveljen seuraan.
En oo nähnyt mussua viikonlopun jälkeen, koska se kieltäytyi tulemasta eilen minun kanssa kaupungille. SYY: koska lehdessä oli ollut juttua Petrin isästä, ja oli Petrikin pari kertaa mainittu ohimennen, siksi että siinä ylpeä isä kertoi kuinka poika on liittynyt sm-joukkueeseen. Voitte vain kuvitella mikä vittuilu siitä syntyi.
Mussu rages mulle, että kyllä sua nyt varmasti kaduttaa ku vaihoit atleettisen sm-urheilijapojan tällaseen.
Ignorasin ja laitoin vihoissani nukkumaan, ja nukuin niin huonosti... Aamulla herätessäni huomasin että mussu oli laittanut yöllä viestin jossa luki että hän on suruissaan. Mietin että niin pitikin olla.
Syömiset on menneet aika huonosti, eilen kävin aamulla ja illalla juoksemassa puolen tunnin lenkin ja tein lihaskuntoa. Tehtiin S:n kanssa soijabolognesea ja perunoita, mikä oli aivan järkyttävän ihanan makuista. Tänään oli pakko syödä aamupala koska en pysynyt enää pystössä kun silmissä sumeni ja päässä tummui, hyvä että sain itseni portaat ylös kun äiti käski herätä laittamaan sisaruksille aamupalaa ja kattomaan että ne menee kouluun. Oli pakko syödä myös koska en ole koko päivää kotona, ja lähdin jo aamusta autoilemaan ku vein nuorimmaisen eskariin.
Minusta on kivaa, että mun maha kurnii taas. Se eleli pitkään hiljaa, ja nyt se taas tuntuu elävän. Tosin maha ei oo toiminu muutamaan päivään lainkaan, ja saatanpa käydä ostamasa jotain hyvää mahanpehmityslääkettä (en halua sanoa että laksoja, koska se kalskahtaa mun korvaan kummalta, johtuneeko lappilaisuudestani? :D)
Minua pelottaa, koska en tiedä haluanko parantua. En taida haluta, ainakaan vielä. Ensin haluan tietää kuinka pitkälle voin tämän viedä (kuulostaa sairaalta, mutta aion olla rehellinen)
Muuten, huomasitteko että tein tuonne reunaan painosaavutustaulukon? >>>
En oo aiemmin täällä painoani ilmoittanut, mutta kuten tiedätte, olen 156 cm pitkä, tuo paino missä nyt oon, on vielä normaali. Koska repsahdin tässä kesällä, enkä oo juuri muuta tehnyt kuin mähöillyt mussun kanssa, haluan saada painoni alemmas. Tokihan se on tippunut kesällä, mutta heitellyt kilo sinne, toinen tänne viikoittain, enkä ole vielä päässyt 45 puolelle. En malta odottaa että näen vaa'assa vaikka edes 45,9....
Lopuksi vois pitkästä aikaa thinspoa
En oo nähnyt mussua viikonlopun jälkeen, koska se kieltäytyi tulemasta eilen minun kanssa kaupungille. SYY: koska lehdessä oli ollut juttua Petrin isästä, ja oli Petrikin pari kertaa mainittu ohimennen, siksi että siinä ylpeä isä kertoi kuinka poika on liittynyt sm-joukkueeseen. Voitte vain kuvitella mikä vittuilu siitä syntyi.
Mussu rages mulle, että kyllä sua nyt varmasti kaduttaa ku vaihoit atleettisen sm-urheilijapojan tällaseen.
Ignorasin ja laitoin vihoissani nukkumaan, ja nukuin niin huonosti... Aamulla herätessäni huomasin että mussu oli laittanut yöllä viestin jossa luki että hän on suruissaan. Mietin että niin pitikin olla.
Syömiset on menneet aika huonosti, eilen kävin aamulla ja illalla juoksemassa puolen tunnin lenkin ja tein lihaskuntoa. Tehtiin S:n kanssa soijabolognesea ja perunoita, mikä oli aivan järkyttävän ihanan makuista. Tänään oli pakko syödä aamupala koska en pysynyt enää pystössä kun silmissä sumeni ja päässä tummui, hyvä että sain itseni portaat ylös kun äiti käski herätä laittamaan sisaruksille aamupalaa ja kattomaan että ne menee kouluun. Oli pakko syödä myös koska en ole koko päivää kotona, ja lähdin jo aamusta autoilemaan ku vein nuorimmaisen eskariin.
Minusta on kivaa, että mun maha kurnii taas. Se eleli pitkään hiljaa, ja nyt se taas tuntuu elävän. Tosin maha ei oo toiminu muutamaan päivään lainkaan, ja saatanpa käydä ostamasa jotain hyvää mahanpehmityslääkettä (en halua sanoa että laksoja, koska se kalskahtaa mun korvaan kummalta, johtuneeko lappilaisuudestani? :D)
Minua pelottaa, koska en tiedä haluanko parantua. En taida haluta, ainakaan vielä. Ensin haluan tietää kuinka pitkälle voin tämän viedä (kuulostaa sairaalta, mutta aion olla rehellinen)
Muuten, huomasitteko että tein tuonne reunaan painosaavutustaulukon? >>>
En oo aiemmin täällä painoani ilmoittanut, mutta kuten tiedätte, olen 156 cm pitkä, tuo paino missä nyt oon, on vielä normaali. Koska repsahdin tässä kesällä, enkä oo juuri muuta tehnyt kuin mähöillyt mussun kanssa, haluan saada painoni alemmas. Tokihan se on tippunut kesällä, mutta heitellyt kilo sinne, toinen tänne viikoittain, enkä ole vielä päässyt 45 puolelle. En malta odottaa että näen vaa'assa vaikka edes 45,9....
Lopuksi vois pitkästä aikaa thinspoa
maanantai 19. elokuuta 2013
Yllätyksellinen, ristiriitainen elämä, osa 473
Enpä ole kai sitten lähiaikoina menossa mussun luokse enää.. Perjantaina se muuttaa pysyvästi ouluun. Mussu sai viimein ajokortin viimeviikolla. Yllätyksellistä oli, kuinka se pyysi, että lähdettäisi baariin ja se olis kuskina. Olin äimän käkenä moisesta. Ollaan oltu yhdessä nyt 10 kk, ja yhtään kertaa se ei ole mun kanssa halunnut lähteä juurikaan yhtään mihinkään, mistään baarista nyt puhumattakaan.
Tutustuin myös viimeviikolla mussun isosiskoon paremmin. Se oli ostanut pullon punkkua, ja halusi nautiskella sen mun kanssa, sen kunniaksi että sillä loppui työt. Siinä tissuteltiin pullollinen ja juttu juoksi. Mussun sisko haki toisen pullon vanhempiensa kaapista (se oli sen itse kuitenkin ostanut!) Ja juotiin sekin. Sain kuulla, että mussun sisko (alan kutsua häntä Maijaksi) oli sairastanut bulimiaa jo monta vuotta, ja vieläkin oirelee aika-ajoin. Huomasin myös miljoonia muita yhtäläisyyksiä meissä, kuinka nuorempana karattiin yöllä kotoa yöjuoksuille ja palattiin aamulla kuuden aikaan pyjama kainalossa. Kuinka monia miljoonia valheita piti vanhemmille kertoa, että ryyppyreissut ja kotibileet jäivät pimeän peittoon niiltä.
Tunsin kertakaikkiaan, että viimeinkin on joku, joka todella ymmärtää minua!
Kävimme aamuyöllä puoli neljän aikaan pyöräilemässä kylällä ja poltimme tupakat (joita nykyään minulla on aina muutama laukussa mukana kun olen mussun luona). Tunsin eläväni. Tunsin suurta yhteenkuuluvuutta tämän maailman kanssa, sinä yönä. Palattuamme kömmin suihkun kautta mussun viereen nukkumaan (se oli mennyt nukkumaan jo ennen kuin olimme Maijan kanssa aloittaneet edes toista punkkupulloa). Halin mussua ja pussailin sitä poskelle ja hiuksiin. Minulla oli niin hyvä olla!
Aamulla heräsin siihen, että mussu silitteli poskeani ja halitteli minua, ja kuiskasi korvaani "Rakas, olen niin onnellinen että sinä olet siinä."
Pian kaikki kuitenkin muuttuu. Viikon päästä alkaa yliopisto-opiskelu, mussulla oulussa, minulla täällä. Olen yksin. Edes joka toinen viikko ei ole mahdollista nähdä, sillä välimatka on järkyttävän suuri, eikä junakaan aivan halvaksi tule.
Porukat oli järkyttyneitä siitä, että otin opintolainaa. Aion säästää sen ASP-tilille, että sitten kun valmistun, minulla olisi käsiraha asuntoon. Aikani vakuuteltua, sain vanhempani rauhoittumaan, ja uskomaan, että valmistuttuani minä olen kykenevä maksamaan lainan, enkä aio sitä humputella opiskeluaikanani.
Soluihin on jonoa 2-3kk. Toivon saavani edes soluasunnon itselleni. Olen jo kauan aikaa sitten luopunut ajatuksesta, että saisin yksiön. Ehkä ensi syksynä?
Mutta, huomenna alkaa taas arki minun kohdallani, ja tässä tapauksessa se tarkoittaa ilmaisena lapsenvahtina olemista. Mutta huomenna mun elämä taas rutinoituu, olen tehnyt ensiviikon aikataulut valmiiksi, en voi poiketa niistä. Olen myös kirjoittanut ruokailut, ja ruuat ensiviikolle, joten niitä on helppoa noudattaa vain vilkaisemalla kalenteria.
>>> tämä kuva on tältä aamulta. Ajattelin alkaa postaamaan kuvia itsestäni, joskaan en aio kasvojani paljastaa. Kuvassa näkyy ylpeyteni aihe, kylkiluut ja hieman lonkkaluuta. Anteeksi laatu, koska puhelin.
maanantai 12. elokuuta 2013
Kun yössä yksin vaeltaa, voi kaltaisensa kohdata
Kuulin jotain suht järkyttävää mussulta.
Kun se oli ollu jenkeissä kesävaihtarina kuukauden, se oli joka päivä syönyt vain yhden paahtoleivän, koska se oli ajatellut olevansa läski. Se oli myös yhdeksännellä luokalla ollut jälkiruokakurssilla, jolla se ei ollut syönyt koskaan mitään, se oli vain halunnut tehdä kaikkia ihania jälkkäreitä.
Outoa. Mussu on ollut anorektinen. On se sitä ehkä vieläkin vähän, ehkä enemmän ortorektinen kuitenkin. Miksen mä oo huomannut sitä aiemmin? Eilen nää kaikki asiat sai todellisuuspohjaa, kun mussu ei syöönyt iltapalaa, ja minä söin kaksi leipää. Minulle jäi vielä nälkä ja sanoin mussulle: "Miksi mä teen aina vain kaksi leipää vaikka tiedän että mulle jää vielä nälkä siitä?" Mussu vastasi vieden mun lautasen pois :"Siksi että sä tiedät että se nälkä menee vähän ajan päästä pois kun ruoka laskeutuu."
Tulin tuosta lähes surulliseksi. Koska mulla on päiviä, kun yritän elää terveesti ja syödä.
Nyt oon ollu mussun luona viikon yhtä menoa, ja kummallisesti me ollaan oltu lähes aina ruoka-aikaan jossain. Ja suurin osa koko kuluneen viikon ruuista on koostunut pelkästä leivästä. (huom, mussulla myös)
Yritän miettiä pääni puhki, että olenko kenties itse aiheuttanut mussussa tämän "taantumisen" takaisin syömishäiriön puolelle. En halua myöntää sitä, mutta merkit on olleet ilmassa aina. Nyt kun tarkastelen tarkemmin muistikuviani ruokailuista mussun kanssa, se on aina syönyt järkyttävän hitaasti, porsastanut pöydälle, syliin, lattialle... Ja aika ajoin mussulla on suorastaan pakonomaista liikunnan suorittamista (mikä näkyi suunnattomana äksyilynä ja masentuneisuutena sillon ku mussu ei sairautensa vuoksi voinut treenata).
Se on ehkä myös syy siihen, miksi mussu ei halua puhua mun kanssa mun syömisiin ja syömättömyyksiin liittyvistä asioista. Kuin sokea mä oon ollu?
Ääni mun päässä riemuitsee, mutta sydämeen koskee. Ääni sanoo että hei, kuin hienoo, nyt te voitte kimpassa paastota ja tehä kaikkea sairasta. Sydämen ääni sanoo että Pikka, kato nyt ittees, kato mihin jamaan oot ittes saanu, ja rakkaasi myös.
Kun se oli ollu jenkeissä kesävaihtarina kuukauden, se oli joka päivä syönyt vain yhden paahtoleivän, koska se oli ajatellut olevansa läski. Se oli myös yhdeksännellä luokalla ollut jälkiruokakurssilla, jolla se ei ollut syönyt koskaan mitään, se oli vain halunnut tehdä kaikkia ihania jälkkäreitä.
Outoa. Mussu on ollut anorektinen. On se sitä ehkä vieläkin vähän, ehkä enemmän ortorektinen kuitenkin. Miksen mä oo huomannut sitä aiemmin? Eilen nää kaikki asiat sai todellisuuspohjaa, kun mussu ei syöönyt iltapalaa, ja minä söin kaksi leipää. Minulle jäi vielä nälkä ja sanoin mussulle: "Miksi mä teen aina vain kaksi leipää vaikka tiedän että mulle jää vielä nälkä siitä?" Mussu vastasi vieden mun lautasen pois :"Siksi että sä tiedät että se nälkä menee vähän ajan päästä pois kun ruoka laskeutuu."
Tulin tuosta lähes surulliseksi. Koska mulla on päiviä, kun yritän elää terveesti ja syödä.
Nyt oon ollu mussun luona viikon yhtä menoa, ja kummallisesti me ollaan oltu lähes aina ruoka-aikaan jossain. Ja suurin osa koko kuluneen viikon ruuista on koostunut pelkästä leivästä. (huom, mussulla myös)
Yritän miettiä pääni puhki, että olenko kenties itse aiheuttanut mussussa tämän "taantumisen" takaisin syömishäiriön puolelle. En halua myöntää sitä, mutta merkit on olleet ilmassa aina. Nyt kun tarkastelen tarkemmin muistikuviani ruokailuista mussun kanssa, se on aina syönyt järkyttävän hitaasti, porsastanut pöydälle, syliin, lattialle... Ja aika ajoin mussulla on suorastaan pakonomaista liikunnan suorittamista (mikä näkyi suunnattomana äksyilynä ja masentuneisuutena sillon ku mussu ei sairautensa vuoksi voinut treenata).
Se on ehkä myös syy siihen, miksi mussu ei halua puhua mun kanssa mun syömisiin ja syömättömyyksiin liittyvistä asioista. Kuin sokea mä oon ollu?
Ääni mun päässä riemuitsee, mutta sydämeen koskee. Ääni sanoo että hei, kuin hienoo, nyt te voitte kimpassa paastota ja tehä kaikkea sairasta. Sydämen ääni sanoo että Pikka, kato nyt ittees, kato mihin jamaan oot ittes saanu, ja rakkaasi myös.
sunnuntai 11. elokuuta 2013
Läski mutta ruma ja tyhmäki viel
Mä oon vakuuttunu tästä. Mussu näkee mut vaan läskinä. Eilen ku lenkitettiin sen koiraa, mä olin pukenu vyötäröltä reisiin asti pitkän hameen ja kehuin kuin se on hyvä hame ku se peittää mun ongelma-alueet, nii mussu tokas siihen että mikset laihduta niitä reisiä nii ei tarttis valittaa aina.
Suutuin ja nielin kyyneleitä. Samalla kuitenki ääni huusi mun korvaan että NONIIN NÄÄTKÖ NYT! OOT LÄSKI JA KAIKKI MUUTKI TIETÄÄ SEN NYT VAAN SUA VITUTTAA KU KUULET SEN JONKU MUUNKI SUUSTA.
Illalla juttelin mussun pikkusiskon kans (se on vähän vajaa, ja sillä on lääkitystä vähä siihen sun tähän) nii mussu suuttu mulle jostain ja lähti ovet paukkoen omaan huoneeseen. No mä menin perässä ja sit mussu tuli mun syliin ja sanoin "Luulin et olit suuttunu." Mussu työntyi pois sylistä ja tokas että "Nii no löysit näköjään tasoistas seuraa."
Eli oon tyhmä ja läski. NICE.
Sit mentii saunaan ja jossain välissä alettiin jutella, ja juttu lensi jotenki siihen että mua pelottaa muuttaa omilleni, ku pelkään että sairastun pahemmin. Mussu sano että mee hoitoon. (kyllä, juuri noita sanoja hän käytti.)
Aina kun yritän puhua sille siitä että haluaisin laihtua ja olla kaunis ja että kuin mua pelottaa kaikki, mussu kääntää puheenaiheen toisiin, itselleen tärkeisiin asioihin. Tai suuttuu ja mököttää.
Mitä mä teen?
En oikeesti enää tiedä mihin tää mun elämä on menossa ja että kuka mä oon, ja että keneksi mä haluan tulla.
Haluaisin että saisin jo sen asunnon ja pääsisin kuihduttamaan itseni pois tästä elämästä. Kuolisin ainaki onnellisena, laihana, pienenä...
Suutuin ja nielin kyyneleitä. Samalla kuitenki ääni huusi mun korvaan että NONIIN NÄÄTKÖ NYT! OOT LÄSKI JA KAIKKI MUUTKI TIETÄÄ SEN NYT VAAN SUA VITUTTAA KU KUULET SEN JONKU MUUNKI SUUSTA.
Illalla juttelin mussun pikkusiskon kans (se on vähän vajaa, ja sillä on lääkitystä vähä siihen sun tähän) nii mussu suuttu mulle jostain ja lähti ovet paukkoen omaan huoneeseen. No mä menin perässä ja sit mussu tuli mun syliin ja sanoin "Luulin et olit suuttunu." Mussu työntyi pois sylistä ja tokas että "Nii no löysit näköjään tasoistas seuraa."
Eli oon tyhmä ja läski. NICE.
Sit mentii saunaan ja jossain välissä alettiin jutella, ja juttu lensi jotenki siihen että mua pelottaa muuttaa omilleni, ku pelkään että sairastun pahemmin. Mussu sano että mee hoitoon. (kyllä, juuri noita sanoja hän käytti.)
Aina kun yritän puhua sille siitä että haluaisin laihtua ja olla kaunis ja että kuin mua pelottaa kaikki, mussu kääntää puheenaiheen toisiin, itselleen tärkeisiin asioihin. Tai suuttuu ja mököttää.
Mitä mä teen?
En oikeesti enää tiedä mihin tää mun elämä on menossa ja että kuka mä oon, ja että keneksi mä haluan tulla.
Haluaisin että saisin jo sen asunnon ja pääsisin kuihduttamaan itseni pois tästä elämästä. Kuolisin ainaki onnellisena, laihana, pienenä...
torstai 1. elokuuta 2013
mitä mulle on tapahtumassa?
Tervehdys ihmiset!
Lupasin viimepostauksessa, että kaikki muuttuu. Sain sen koulupaikan... Kun äiti soitti mulle siitä mussun luona ollessani, onnesta itkien, minä en osannut muuta kuin itkeä. Enkä ilosta. Olin pettynyt. En olisi halunnutkaan kouluun. Olisin halunnut muuttaa mussun kanssa ouluun. Johonkin kivaan pikku kaksioon, elellä onnellisena itsekeskeistä kotielämää....
Ja mussu oli vihainen. Sanoi että laitan oman edun ja mieliteot parisuhteen edelle, sanoi ettei mun olisi edes pitäny hakea tänne kouluun. Vain ouluun. Sanoi että en rakasta sitä, jos otan koulupaikan vastaan. Ja minä itkin.
Oon itkeny järkyttävän paljon viimeaikoina. Olo tuntuu hirveän heikolta koko ajan. Ei siis sillä tavalla ruumiillisesti, vaan henkisesti. Ja menkat tuli taas. Ne pysytteli poissa koko kesän viime viikkoon asti.
Minua pelottaa. Pelottaa mennä yliopistoon. Haluan vain oman pienen asunnon, jossa voin kyhnöttää keskenäni, nurkassa, lukea kirjaa ja unohtaa olemassaoloni.
Ääni puhuu mulle kokoajan. Se ei jätä mua enää lainkaan rauhaan. En oo tänään syöny mitään. Ja tästä päivästä lähtien jätän kaikki valkeat sokerit, pahat ilkeät lihottavat sokerit pois. Ja alan vegetaristiksi. Se tulee olemaan vaikeaa kotona, koska en tule saamaan erityisruokavaliokohtelua. Mutta minäpä teen omat sapuskani sitten.
Alan myös taas käydä säännöllisesti lenkillä. Ja salilla. Mutta haluan sen oman asunnon....
En tykkää käydä kotona suihkussa. Se on liian iso tila, pelottaa että kun pitää silmiä kiinni, aukaistessa joku onkin siellä. Pelkään pimeää. Pelkään ahtaita paikkoja. Pelkään korkeita paikkoja (mutta samalla rakastan niitä). Pelkään kuollakseni hämähäkkejä, ampiaisia, paarmoja.... ylipäätään kaikkia ötököitä. Pelkään julkisia vessoja. Tuntuu että siellä tulee likaiseksi. Tuntuu että joku tunkeutuu sinne, tai on asennuttanu salakameroita. Tai että jään sinne jumiin ja ostoskeskus menee kiinni.
Pelkään valtavasti asioita. Elämästäni on sen lisäksi tullut valtavan ristiriitaista. Samalla kun haluan mussun olevan ikuisesti minun, ja viettää joka päivän kanssaan, haluan että hän jo muuttaisi pois, että saisin nähdä kavereita, käydä baarissa tanssimassa, tupakoida niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta haluan olla yksin. Haluan että olemme mussun kanssa etäsuhteessa, siloin voisin olla onnellisempi. Mussu on ihanin ihminen kenet olen tavannut, mutta samalla myös häikäilemättömin ja ilkein. Minusta tuntuu että olen hukannut itseni mussun takia. Minusta on tullut jollakin tavalla juureton. Minulla ei ole menneisyyttä enää, koska en saa omistaa sellaista - eikä minulla ole tulevaisuuttakaan, sillä mussu on kovin hmm... ailahtelevainen. Niinkuin hyvin tiedätte.
Ääni on jännittävä. Kuin uusi ystävä, vaikka olen tuntenut sen jo pitkään. Se silittää minua sisältä päin, taputtaa olalle kuin vanhaa kaveria, kun teen niinkuin se haluaa. Minusta se tuntuu hyvältä. Ja minua pelottaa se. Järki sanoo että älä kuuntele sitä. Että se tahtoo vain pahaa, haluaa tuhota sinut. Mutta minä kiellän totuuden, minä haluan kuunnella ääntä. Tai en halua, mutta haluan.
Anteeksi tämä sekava postaus, ehkä ymmärrätte mitä ajan takaa :/ oli vain pakkko tulla "vuodattamaan" tänne näitä ajatuksiani... Pää on aivan liian täynnä kaikkea mutta yhtäaikaa lyö aivan tyhjää.
Lupasin viimepostauksessa, että kaikki muuttuu. Sain sen koulupaikan... Kun äiti soitti mulle siitä mussun luona ollessani, onnesta itkien, minä en osannut muuta kuin itkeä. Enkä ilosta. Olin pettynyt. En olisi halunnutkaan kouluun. Olisin halunnut muuttaa mussun kanssa ouluun. Johonkin kivaan pikku kaksioon, elellä onnellisena itsekeskeistä kotielämää....
Ja mussu oli vihainen. Sanoi että laitan oman edun ja mieliteot parisuhteen edelle, sanoi ettei mun olisi edes pitäny hakea tänne kouluun. Vain ouluun. Sanoi että en rakasta sitä, jos otan koulupaikan vastaan. Ja minä itkin.
Oon itkeny järkyttävän paljon viimeaikoina. Olo tuntuu hirveän heikolta koko ajan. Ei siis sillä tavalla ruumiillisesti, vaan henkisesti. Ja menkat tuli taas. Ne pysytteli poissa koko kesän viime viikkoon asti.
Minua pelottaa. Pelottaa mennä yliopistoon. Haluan vain oman pienen asunnon, jossa voin kyhnöttää keskenäni, nurkassa, lukea kirjaa ja unohtaa olemassaoloni.
Ääni puhuu mulle kokoajan. Se ei jätä mua enää lainkaan rauhaan. En oo tänään syöny mitään. Ja tästä päivästä lähtien jätän kaikki valkeat sokerit, pahat ilkeät lihottavat sokerit pois. Ja alan vegetaristiksi. Se tulee olemaan vaikeaa kotona, koska en tule saamaan erityisruokavaliokohtelua. Mutta minäpä teen omat sapuskani sitten.
Alan myös taas käydä säännöllisesti lenkillä. Ja salilla. Mutta haluan sen oman asunnon....
En tykkää käydä kotona suihkussa. Se on liian iso tila, pelottaa että kun pitää silmiä kiinni, aukaistessa joku onkin siellä. Pelkään pimeää. Pelkään ahtaita paikkoja. Pelkään korkeita paikkoja (mutta samalla rakastan niitä). Pelkään kuollakseni hämähäkkejä, ampiaisia, paarmoja.... ylipäätään kaikkia ötököitä. Pelkään julkisia vessoja. Tuntuu että siellä tulee likaiseksi. Tuntuu että joku tunkeutuu sinne, tai on asennuttanu salakameroita. Tai että jään sinne jumiin ja ostoskeskus menee kiinni.
Pelkään valtavasti asioita. Elämästäni on sen lisäksi tullut valtavan ristiriitaista. Samalla kun haluan mussun olevan ikuisesti minun, ja viettää joka päivän kanssaan, haluan että hän jo muuttaisi pois, että saisin nähdä kavereita, käydä baarissa tanssimassa, tupakoida niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta haluan olla yksin. Haluan että olemme mussun kanssa etäsuhteessa, siloin voisin olla onnellisempi. Mussu on ihanin ihminen kenet olen tavannut, mutta samalla myös häikäilemättömin ja ilkein. Minusta tuntuu että olen hukannut itseni mussun takia. Minusta on tullut jollakin tavalla juureton. Minulla ei ole menneisyyttä enää, koska en saa omistaa sellaista - eikä minulla ole tulevaisuuttakaan, sillä mussu on kovin hmm... ailahtelevainen. Niinkuin hyvin tiedätte.
Ääni on jännittävä. Kuin uusi ystävä, vaikka olen tuntenut sen jo pitkään. Se silittää minua sisältä päin, taputtaa olalle kuin vanhaa kaveria, kun teen niinkuin se haluaa. Minusta se tuntuu hyvältä. Ja minua pelottaa se. Järki sanoo että älä kuuntele sitä. Että se tahtoo vain pahaa, haluaa tuhota sinut. Mutta minä kiellän totuuden, minä haluan kuunnella ääntä. Tai en halua, mutta haluan.
Anteeksi tämä sekava postaus, ehkä ymmärrätte mitä ajan takaa :/ oli vain pakkko tulla "vuodattamaan" tänne näitä ajatuksiani... Pää on aivan liian täynnä kaikkea mutta yhtäaikaa lyö aivan tyhjää.
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Muutoksia
Oltiin lauantaina muuttamassa mussua. Sillä on nepalilainen solukamu. Sillä on nyt oma pieni kolo Oulussa. Ei se sinne vielä muuta lopullisesti, vasta kuukauden päästä. Mutta minä jään tänne jollen sitten jää ilman koulupaikkaa. Koska jos en pääse opiskelemaan niin muutan Ouluun. Ja haen töitä. Ja meen avoimeen yliopistoon opiskelee. Huh...
Löysin eilen vahingossa mussun kanssa S:n blogin... En tiennyt että sillä on asiat niin huonosti :S Tuli aivan sellainen olo että mä oon pilannut sen, kun oon ollut huono esimerkki. Että koska oon puhunu sille ja se on joutunu kattoo vierestä kuinka olen heittänyt elämäni hukkaan, se on masentunut ja kasvanut kieroon sen takia. Että jos olisin ollut esimerkillinen ja elämäniloinen isosisko niin S:stäkin olisi tullut sellainen.
Päätin myös eilen, että kun elokuu koittaa, alan ikuiseen herkkulakkoon, alan vegaaniksi, alan käydä salilla säännöllisesti ja lenkkeillä taas. Loppuu tämä rappioelämä. Saan sellaisen kropan kuin haluan, olen sinut itseni kanssa ja vaikka mussu onkin Oulussa, minä voisin elää onnellisempana kuin nyt.
Haluan olla onnellinen ja terve, että voin olla hyvä esimerkki sisaruksilleni, haluan olla positiivinen roolimalli, sellainen jota ihaillaan hyvistä syistä, halutaan tulla samanlaisiksi.
Haluan oikeasti muuttua. NYT. Mussun vuoksi. Siskojen vuoksi. Velun ja Annan vuoksi. Vanhempieni vuoksi. Mussun perheen vuoksi. En halua olla tällainen masentunut möykky, vaan löytää sen ilon elämästäni, jonka olen kadottanut aivan liian kauan aikaa sitten.
Haluan toisille parempaa kuin mitä itse olen läpikäynyt... Pahimmalle vihollisellenikaan en tällaista elämää soisi. En halua että minut tunnetaan pessimistinä ja angstisena. Haluan että ihmiset saavat minusta positiivisia viboja ja löytävät tsemin minusta, jaksavat koska minäkin jaksan.
Yritän unohtaa negatiiviset ajatukset ja keskittyä ajattelemaan positiivisesti. Yritän löytää jokaisesta päivästä jotain positiivista. Yritän oppia rakastamaan tätä elämääni. En sano että se tulee olemaan helppoa ja tapahtumaan käden käänteessä, mutta voin luvata että yritän.
Haastan teidät kaikki seuraavaan:
Löysin eilen vahingossa mussun kanssa S:n blogin... En tiennyt että sillä on asiat niin huonosti :S Tuli aivan sellainen olo että mä oon pilannut sen, kun oon ollut huono esimerkki. Että koska oon puhunu sille ja se on joutunu kattoo vierestä kuinka olen heittänyt elämäni hukkaan, se on masentunut ja kasvanut kieroon sen takia. Että jos olisin ollut esimerkillinen ja elämäniloinen isosisko niin S:stäkin olisi tullut sellainen.
Päätin myös eilen, että kun elokuu koittaa, alan ikuiseen herkkulakkoon, alan vegaaniksi, alan käydä salilla säännöllisesti ja lenkkeillä taas. Loppuu tämä rappioelämä. Saan sellaisen kropan kuin haluan, olen sinut itseni kanssa ja vaikka mussu onkin Oulussa, minä voisin elää onnellisempana kuin nyt.
Haluan olla onnellinen ja terve, että voin olla hyvä esimerkki sisaruksilleni, haluan olla positiivinen roolimalli, sellainen jota ihaillaan hyvistä syistä, halutaan tulla samanlaisiksi.
Haluan oikeasti muuttua. NYT. Mussun vuoksi. Siskojen vuoksi. Velun ja Annan vuoksi. Vanhempieni vuoksi. Mussun perheen vuoksi. En halua olla tällainen masentunut möykky, vaan löytää sen ilon elämästäni, jonka olen kadottanut aivan liian kauan aikaa sitten.
Haluan toisille parempaa kuin mitä itse olen läpikäynyt... Pahimmalle vihollisellenikaan en tällaista elämää soisi. En halua että minut tunnetaan pessimistinä ja angstisena. Haluan että ihmiset saavat minusta positiivisia viboja ja löytävät tsemin minusta, jaksavat koska minäkin jaksan.
Yritän unohtaa negatiiviset ajatukset ja keskittyä ajattelemaan positiivisesti. Yritän löytää jokaisesta päivästä jotain positiivista. Yritän oppia rakastamaan tätä elämääni. En sano että se tulee olemaan helppoa ja tapahtumaan käden käänteessä, mutta voin luvata että yritän.
Haastan teidät kaikki seuraavaan:
Jokaisena iltana,
ennen nukkumaanmenoa,
lupaan miettiä kuluneesta päivästä yhden hyvän ja kivan jutun
mitä minulle on sattunut ja kirjoittaa sen ylös.
Aluksi se on varmasti vaikeaa, mutta lopulta tulen kiitollisemmaksi ja onnellisemmaksi.
Luin tuon jostain elämänviisausoppaasta, ja ajattelin kokeilla. Luvatkaa tekin kokeilla, itsenne vuoksi!
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Tyhjyys valtaa pään ja pää sanoo PUM
Äh. Mä en oikeesti kohta enää jaksa. En vaan jaksa tota Mussua. Aina ku asiat alkaa olla jollain mallilla, se kiskoo mut taas nurin.
Otos meijän fb-keskustelusta tältä illalta:
Mussu:
mut kelaa ku
se saattaa muuttaa samaan paikkaan
gg
jos sitä näkyy kerranki missään
nii
käyn nakkaa eropaperit pöytään
ja haen johonki spugemestaan
Otos meijän fb-keskustelusta tältä illalta:
Mussu:
mut kelaa ku
se saattaa muuttaa samaan paikkaan
gg
jos sitä näkyy kerranki missään
nii
käyn nakkaa eropaperit pöytään
ja haen johonki spugemestaan
lauantai 13. heinäkuuta 2013
Anteeksi hiljaiseloni!
Täytyy pyytää anteeksi etten oo päässy postaamaan tänne aikapäiviin. Liian paljon on tapahtunu ja nettiä ei oo ollut. En ees tiedä mistä aloittais!
Olin siis pari viikkoo Annan luona hoitamassa sen koiraa, ku se oli italiassa. (Joo en oo kateellinen) Oli ihan rentouttavaa olla yksin kämpässä ja parasta oli se että kukaan ei tullu sanoo mulle millon pitää syödä ja mitä. Mussu pääsi kouluun Ouluun, kauppatieteitä lukemaan. Hienoon kouluun, hienoa alaa. HIENOA. Haluttas olla onnellinen sen puolesta, mutku ite en pääse kai mihinkää, oon varasijalla teolliseen muotoiluun... Tunnen itteni niin luuseriksi jos en pääse mihinkään.. En päässy tradenomiksikaan. En päässy AMMATTIKORKEAKOULUUNKAAN! oikeesti ette usko miten masentaa. Ja kaikki muut pääsee. Kaikki muut lähtee. Kaikki kaverit lähtee. Anna ja Velu lähtee kiertää Eurooppaa. Kaikki kaverit laittaa kämppää.
Mä jumitan. Must ei tuu ikinä mitään.
Äiti sano ku se halus keskustella mun kaa, että mulla on huono elämänasenne, mun pitäis aikuistua ja hyväksyä se että kaikki kohtaa elämässään epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä. Että mun pitäis nauttia nyt ku voin vielä lorvia. Se sanoi myös, että siitä on kurjaa kattoa kuinka surullinen ja katkera mie aina oon. Että jos mä oon niin katkera elämälle jo parikymppisenä, mulla täytyy olla aika paha olla.
Mua itkettää.
Äiti ei voi käsittää kuinka pahalta musta tuntuu. Ku mitä tahansa teen, mä oon epäonnistuja. Yritinpä mie laihduttaa, treenata, opiskella, olla parisuhteessa, olla esimerkki, olla roolimalli... mitä tahansa yritän, aina epäonnistun.
Ai niin. Ja mussu sai kuulla, että Petri (siis se eksäni) pääsi myös Ouluun, maantieteitä opiskelemaan. Ette usko mikä show on nyt päällä kun Mussu uhkaa jättää menemättä sinne kouluun, hakea siirtoa ym...
Ja mä jumitan täällä. Jumissa. Oon ku liimattu oman pääni sisälle, mikään ei edisty, mä oon vaa tällanen jumittaja.
Haluan oman kodin. Toivon niin kovasti, että pääsisin siltä varasijalta sinne kouluun, että voisin muuttaa pois. Omaan pieneen kotiin. Tyhjentää mun pään sisällön johonkin konkreettiseen. Tietää, ettei kukaan niitä tule sieltä etsimään. Yrittää alkaa elää onnellista ja normaalia elämäää.
PAH
Joutavuuksia...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)