Iloisia yllätyksiä ja pelkoa että luurangot tippuu kaapista

Olin siis mussun luona viimeviikon. Ja se kannatti miettiä mitä suuhunsa laittaa! Vaikka tulikin laitettua paljon paskaa ja olin urheilematta niin se on tuottanut tulosta! Painan melkein kaksi kiloa vähemmän kuin sunnuntaina! 

Olin eilen juhlimassa kaverin synttäreitä baarissa. Join aika paljon... Ja yksi mussun kaveri oli myös siellä. Enkä kertonut mussulle että oon ollu baarissa.... Toivon niin että se mussun kaveri ei kerro sille että olin siellä. Pelottaa... Ja sitte siellä oli yks mies. Joka ahisteli mua. Mua pelotti hulluna että joku näkee ja luulee että yritän iskettää sitä. Pakoilin sitä sitten loppu yön.

 Oli hirveä ahistus viimeyönä taas. Itkinki.. Ja oksensin nugetit jotka söin mäkissä ulos, ahisti liikaa. Halusin vain mussun viereen ja kotiin. Mussu ei vastannu mun hyvänyönviestiin mitään.. Eikä tänä aamuna hyvän huomenen tovotuksiin.. Pelkään että se tietää jotain. Pelkään että kusin nyt kaiken. Että menetän mussun tän takia...

Mutta toisaalta ei huvita masistella ku on niin ihana ilma ja päivä ei ois voinu paremmin alkaa ku hyppäsin vaa'alle ja ne numerot... hihihii mahtavuutta! Enää ei ole kuin kolmisen kiloa! Sen verranhan putoaa parissa viikossa! JES oon niin onnellinen että saan tuloksia aikaan!

Oli myös ihana ku eilen ne kaverit joitten kaa olin baarissa (en nää niitä kovin usein) sanoi kadehtivilla ilmeillä että ootpas sä laihtunut! Oli niin mahtava fiilis, ja sitä oon oottanu, että ihmiset huomais :) Mutta tulokset tulee vielä parantuu ja tuun olee vielä niin paljon laihempi. En mä vielä oo ku pikkusen hoikistunu. Vielä pitää saada nää läskit kiinteytyy, ja se ei kyllä tapahdu itsestään, pakko treenaa että tää nahka kiristyy.

Pelkään vain että menetän rakkaani... Sen, jonka kanssa haluan elää loppuelämäni. En halua riidellä mussun kanssa enää ikinä.. Nyt kun on ollut viikko ilman yhtään riitaa niin elämä on ollut ihanaa. Suutelua pakkasyössä tähtien alla, leffan katsomista peiton alla jäätelön kanssa, suukkoja siellä, suukkoja täällä. Kaikkea hupsua höpsöttelyä, arkea. En halua että se loppuu. Voi kun saisin tyhmät jutut joita oon tehny (eilinen mukaanlukien) tekemättömiksi. 

Mua myös vähän pelottaa se, että äänestä on tullu tosi voimakas. Tuntuu että sanat joita ääni kuiskii mun korvaan, on minun omia ajatuksia, eikä äänen aiheuttamia. Tuntuu että oon yhtä äänen kanssa. Se on ainakin puolet minusta. Mutta annan sen olla, koska en pärjäisi ilman sitä. En osaisi järjestellä syömisiä järkevästi, en jaksaisi urheilla, olisin niin paljon saamattomampi ilman sitä. Mutta äänestä on tullut tosi vaativa. Se sanoo että pitää pureskella ruoka suussa tasaiseksi mössöksi, ei saa olla paakkuja. Pitää puraista joka suupalaa ainakin 20 kertaa. En saa syödä leipää kokonaisena, se pitää jakaa osiin ja neljäsosa pitää jättää, ääni sanoo että sen voi piilottaa. Tai sen voi pudottaa "vahingossa" lattialle, eikä lattialta saa syödä!
En voi lakata miettimästä, että onko ääni oikeesti mun oma ajatuksen ääni vai joku muu. Se tuntuu niin todelliselta...

 Tekisi niin mieli olla kuuntelematta ääntä ja olla normaali, niinkuin kaikki muut, mutta en vain osaa. Enkä kai haluakaan. Ääni on mun ystävä, se tietää että vaikka se olisi mulle ikävä niin mä haluan tuloksia niin kovasti että kuuntelen sitä, haluan tehdä niinkuin se sanoo. Tiedän että kaikki se on mun eduksi, loppujen lopuksi.

PS. Alkakaa ihmeessä lukijoiksi ja vastailkaa noihin galluppeihin :) Tiedän että te olette siellä, ja se saa mut tosi iloiseksi!