Until you can be your own thinspiration

Mussu on kirjoittamassa viimeisiä kirjoituksiaan, ja minä olen yksin mussun isän kanssa tässä valtavassa talossa. Tekisi mieli keittää teetä, mutta en kehtaa mennä keittiöön. Luin vähän pääsykoekirjaa tuossa äsken, mutta en saanut oikein otetta valideeteistä ja reliabiliteeteistä tutkimuksen teossa, kun istuin huonossa ryhdissä ja mahamakkarat ja jenkkakahvat ja kaikki tuntuivat oikein kutsuvan että "puristele minua, rutistele minua" ja minä en voinut vastustaa kiusausta mennä peilin eteen puristelemaan ja rutistelemaan. Hyi, ällöttävää! Miksei nää ihrat vois vaan kadota? Vaikka niin että menen illalla nukkumaan tällaisena ihrakasana ja sitten herään aamulla luisevana, hentona? Miksei se toimisi niin? 

Tän ABC:n on pakko toimia. Muuten mä suutun tälle mun kropalle niin käsittämättömän paljon ettei mitään järkeä! Vois nyt oikeesti luulla että minimikaloreilla, jotka nekin kuluttaa liikunnalla, lahtuis? Että paino lähtis putoaan? Mä niin tiiän, kuinka sairaalta ja tyhmältä kuulostaa tapella jollain muutaman sadan kalorin päiväsaannilla, enkä mä tunne itseäni millään tavalla itsekkääksi kun tavoittelen unelmakroppaa muiden kustannuksella. Mulle mun kroppa on pakkomielle. Ruoka on mulle pakkomielle, ei nautinto. Se ällöttää mua, enkä oikeesti ymmärrä miks mä syön. Mitä mä sillä ruualla teen? Kyl tässä mun kropassa on sitä polttoainetta ihan tarpeeksi. Pitää nyt paastota pari päivää, se on helppoa, koska meen tänään kotiin, eikä siellä oo mitään houkutuksia. Toivottavasti ainakaan! Parin paastopäivän jälkeen, kroppa menee ketoosiin, ja sit paino putoaa nopeesti. Eikös näin ole? 

En halua kroppaa, jonka takia kuolen, haluan kropan, jonka vuoksi kuolla. 

 Kun pääsen kotiin, lähde kyllä samantien ainakin 10km lenkille, jos vaikka toi takareiden revähtymä antais jo periksi vähän juostakin! Sen jälkeen aion tehä 2h lihaskuntotreenin, ja sitten suihkun kautta nukkumaan. Hyvä suunnitelma, saapas vain nähä että toteutuuko. Ääni huutaa mulle kokoajan, että en saa syödä sitä, enkä tätä enkä ainakaan tuota, ja treenatessa se huutaa että älä lopeta vielä, vielä jaksat pari toistoa, vielä jaksat rutistaa, älä lopeta vielä!
Muuten hyvä, mutta sitten olen niin rikki että tuskin pystyn kävelemään, tai edes istumaan ryhdissä. Seuraavan päivän treeni on aina yhtä tuskaa....
"No pain, no gain." Sanoo ääni, ja nauraa.